lauantai 30. kesäkuuta 2018

Krakovan olutkulttuuri osa 1

Kävin reilaamassa Itä-Euroopassa vuonna 2005. Tuolloin aluetta koettelivat hirmuiset helteet ja Puolassa oli pahimmillan yli 40 astetta lämmintä. Ikäihmiset pyörtyilivät kaduilla ja nukkumisesta ei meinannut hostellin dormissa tulla oikein mitään. Vierailu Auschwitzissä on jäänyt mieleen lähinnä hirvittävästä kuumuudesta. Ruokapuolelta mieleen jäi etenkin aamupalana maistunut paikallinen pretzel-tyylinen suolarinkeli obwarzanki. Juomapuolelta vaaleat lagerit maistuivat tuohon aikaan.

Lämmintä oli tälläkin kertaa, kun kaupunkiin suuntasin kongressimatkalle toukokuun lopussa. Onneksi aikaa oli myös muutaman oluen maisteluun. Olin jopa uhrannut matkustusmukavuuttana ottamalla mukaan käsimatkatavaroiden lisäksi ruumaan menevän laukun, johon sitten ostelin muutaman pullon kotiinviemisiksikin.

Ei sen nyt aina tarvitse ihan niin justiin olla...
Olin etukäteen tsekkaillut yhden pienpanimobaarin läheltä Kazimierzissa sijaitsevaa hotelliani. Craftowniassa valikoimaa riitti, mutta melko yllätyksetöntä tarjonta jälleen kerran oli: NEIPA:a, sessio-IPAa, jne. Jonkun paikallisen NEIPA:n muistaakseni nautiskelin. Ihan ok, mutta ei mitään unohtumatonta.

Ensimmäisenä iltana tuli käytyä vielä toisessakin baarissa. Mielenkiintoisesti nimetty PUB Propanga oli sisustutettu varsin hienosti retrotyylin. Olutvalikoima oli varsin suppea, mutta maistui se paikallinen peruslager edelleenkin hyvältä.

Isommatkin Puolan panimot olivat selvästi lähteneet valmistamaan myös hieman erikoisempia oluttyylejä. Ainakin Zywieciltä löytyi mm. niin APA:a, porteria kuin vehnäoluttakin. Kaksi ensinmainittua olivat itse asiassa jopa erittäin hyviä (vehnäolutta en muistaakseni maistanut). Muiden isojen "erikoisuuksia" en maistanut, mutta pari Okocimin radleria taisin jossain välissä siemaista.

Hotellin lähistöllä olisi ollut yksi 24 h vuorokaudessa auki oleva viinakauppa, mutta sieltä tuli haettua ainoastaan vesipullo yhtenä aamuna. Sen sijaan vierailu Regioalne Alkohole -myymälässä oli varsin positiivinen kokemus. Puolalainen asiakaspalvelu sekä kielitaito vaikuttaa kehittyneen 13 vuodessa melkoisesti.

Myymälässä oli varsin kattava valikoima erilaisia oluita sekä vodkia. Puolalaisethan väittävät keksineensä kyseisen juoman ja varsin hyviä tuotteita heiltä löytyykin: ostin pari kahden desin pulloa myyjän hyväksi suosittelemia eikä maussa ollut valittamista.

Myymälästä löytyi myös pariakin eri laatua grodziskieta. Toista olin tosin jo maistanutkin. Myyjä ei meinannut millään uskoa, että ihan suomalaisesta Citymarketistä sitä olin löytänyt. Hienoa kuitenkin, että tämäkin tyyli on nyt uudelleen henkiin herätetty.

Pyysin myös suosituksia hyvistä porttereista. Ensimmäinen suositeltu oli 10% vahvuinen imperial porter, josta ehkä myöhemmin - oluen korkattuani - lisää. Pyysin jotain hieman miedompaa ja sain eteeni 9% alkoholia sisältäneen Porter Warminskin. Valmistaja ilmeisesti Browar Kormoran. Kyseessä olikin sitten yksi parhaista koskaan maistaneistani porttereista.

Myös pari erikoisuutta tarttui mukaan. Niistä ehkä myös myöhemmin lisää.

Kongressikeskuksen liepeillä sijaitsi varsin viihtyisän oloinen craftia tarjoillut T.E.A Time -niminen pubi. Pitihän minun sielläkin poiketa. Valitsin Podgorskie-nimisen oluen, jota hanalätkä mainosti sanoin "Local Ale". Mistään paikallisesta erikoisuudesta ei kuitenkaan ollut kyse vaan tyylinä oli English pale ale. Ilmeisesti humalat tulivat jostain läheltä. Ihan kiva real ale, muttei mitään unohtumatonta.


Kuten jo aiemmin mainitsin niin Auschwitz oli tullut jo aiemmin nähtyä ja Wieliczkan suolakaivosvierailuun aika ei oikein riittänyt. Schindlerin museo oli kuitenkin kävelymatkan päässä ja päätin sitä käydä vilkaisemassa. Tarina lienee kaikille Spielbergin Schindlerin lista -elokuvan nähneille tuttu. Jos et tiedä, niin googleta.

Melkonen turistirysä taisi kuitenkin kyseessä olla. Lippuja myydään ilmeisesti vain rajoitettu määrä ja iltapäivällä sisään ei välttämättä pääse lainkaan. Katselin hetken jonoa ja päätin, etten nyt välttämättä jaksakaan mennä sisällä. Varmaan ihan mielenkiintoinen paikka, mutta säästetään vaikkapa seuraavaan kertaan.

Puolalaiseen keittiöön ei viimeksi tullut kovinkaan syvällisesti tutustuttua, mutta tällä kertaa kongressisämpylöiden lisäksi testattavana oli hotellin aamupala, sekä hieman enemmän fine diningia sisältynyt illallinen keskusaukolla sijaitsevassa Rynek Glownyssa.


Aamupala koostui lähinnä leivistä, juustoista, makkaroista sekä erilaisista majoneesi- tai etikkapohjaisista salaateista. Jostain syystä johonkin oli aina päätetty piilottaa silliä. Välillä sitä löytyi italiansalaatista ja välillä vuonankaalin ja marinoitujen herkkusienten alta. Saattoipa kaverina olla myös suolakurkkuja, sipulia ja paprikaa.

Obwarzankikin maistui kuivemmalta kuin olin muistanut, mutta ehkä otokseni oli vain huono. Myös toista kankea - zapiekankaa tuli testattua. Kyseessä on pikaruoka, joka muistuttaa lähinnä halkaistusta patongista tehtyä pizzaa. Täytteistä löytyy valinnanvaraa. Ihan hyvä snäksi sinällään, mutta ei voita pizzaa.

Jo etukäteen oli ilmoitettu, että illallisella tarjolla on vain valkoviiniä. Chardonnay ja lammas olivat melko erikoinen yhdistelmä, mutta voiton veivät alkupalat: ailliähän sieltä jälleen löytyi punajuurien ja näkkileivän välistä. En kyllä käsitä puolalaisten silli-fetissiä, vaikkei minulla sinällään mitään silliä vastaan olekaan.



Jälkiruuasta ei silliä sentään löytynyt, mutta aika erikoinen yhdistelmä päärynä, suklaakastike ja varsin suolainen sinihomejuustokin olivat. Tai sitten en vaan ymmärrä hienommasta ruuasta yhtään mikään (mikä sekin on ihan mahdollinen vaihtoehto). Yleensä olen aika kaikkiruokainen, mutta tämä ateria ei nyt juurikaan säväyttänyt.

Puitteet olivat kuitenkin kunnossa

Päälimmäiset fiilikset Krakovasta voisi tiivistää niin, että ruoka oli aika pahaa, mutta olutta ja vodkaa puolalaiset osaavat kyllä tehdä. Krakova oli kyllä varsin viehättävä kaupunki ja etenkin Kazimierz oli mukavan nuhjuinen ja elämänmakuinen. Kirjoitussarjan jatko-osissa maistellaankin sitten kotiintuomisia.

torstai 28. kesäkuuta 2018

Cask-NEIPAA ja Saison Brettiä Cityn sykkeessä

Pikavisiitti Helsinkiin Breedersin keikalle. Ensin pyörähdys Arkadian Alkossa, josta tarttui mukaan jenkkiläisen laatupanimon Boulevardin hyväksi kehuttu Saison Brett. Hintaa 0,75 l pullolla oli hieman reilut 16 euroa, mutta päätin törsätä. Ennen ostoksen korkkaamista oli kuitenkin hetki aikaa poiketa Angleterressä tsekkaamassa cask-valikoima. Enpä ollutkaan hetkeen - itse asiassa moneen kuukauteen - maistanut real alea.

Tarjolla oli Maku Brewingin hieman ehkä ironisesti nimetty Jotain NEIPAa? Nokkelimmat pystynevät päättelään tyylilajin nimen perusteella, joten ei siitä sen enempää. Alkoholia 6,1%. Melko samea olut. Tuoksu ja maku hedelmäisen raikkaita. Katkeroa enemmän, kuin tässä tyylissä yleensä. Aika kaukana tämä on ensimmäisestä noin kymmenen vuotta sitten Lontoossa nauttimastani real alesta. Tarjoilulämpötila tuntuu olevan selvästi viilemäpi ja alkoholiakin on enemmän, kuin perinteisissä britti-aleissa. Hyvä olut, mutta en nyt tiedä toiko tynnyri tähän nyt mitään erityisempää lisää. Vaan tulipa tämäkin harvinaisuus (baari oli kuulemma yhden tynnyrin tätä saanut) nyt testattua ja maistuvaksi todettua.

Seuraavaksi oli sitten aika pistää brettanomyces-saison-mötkö kylmään. Mielestäni en mitenkään erityisesti pulloa matkalla ravistellut tai heiluttanut, mutta varsin aggressiivisesti olut käyttäytyi avaamishetkellä. Korkkia paikallaan pidellyt rautalanka napsahti poikki ja sitä ihmetellessäni korkki sinkoutui hirveällä paineella suoraan kattoon. En muista, että olutpullo olisi koskaan yhtä dramaattisesti auennut (skumpan kanssa niin on joskus kyllä käynyt). Onneksi korkki ei osunut ketään silmään tai muuallekaan.

Kuten olen usein todennut, on saison yksi lempioluttyylejäni. Brettanomycesin lisääminen siihen on kuitenkin hieman kaksipiippuinen juttu. Erityisesti pidempi kypsytys saattaa peittää saisonin ominaispiirteitä jopa liikaakin, mutta toisaalta esimerkiksi Grassrootsin Artic Saison oli varsin loistava esitys, vaikka olin sitä ehtinyt jo jonkin aikaa jääkaapissa hautoa.

Ei tämä Boulevardin Saison Brett nyt missä nimessä huono ollut. Hentoista tallintaustaa löytyi heti jo tuoksusta ja kokonaisuus oli varsin tasapainoinen. Silti sanoisin, että saman panimon Tank 7 Farmhouse Ale on edelleen suosikkini tältä firmalta. En nyt ihan takuuseen kuitenkaan menisi siitä, ettenkö sokkomaistelussa taipuisi enemmän Saison Brettin kannelle. Jos hinta olisi hieman edullisempi, niin ostaisin varmaan uudestaankin.

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Malloracan pienpanimoskeneä haistelemassa

Blogi on ollut reilun puolen vuoden tauolla. Kaikenlaista tekemistä tässä on ollut. Nyt alkamassa olevan kesäloman myötä ajattelin ainakin muutaman päivityksen kirjoittaa. Enempää en tässä vaiheessa uskalla luvata...

Mutta palataanpa ajassa hieman taaksepäin. Pääsiäistä seuraavalla viikolla oli mahdollisuus lähteä käymään jossain vähän kauempanakin. Matkakohteeksi valikoitui suositusten ja kohtuuhintaisten - sekä kestoltaan inhimillisten - lentojen myötä Mallorca. Minulla ei etukäteen ollut mitään tietoa paikallisista pienpanimotuotteista, eivätkä odotukset sen myötä olleet erityisen kovat. Olin mieltänyt Mallorcan enemmänkin viiniseuduksi, eikä mielikuva reissun myötä juuri muuttunut.

Raskaan lennon ja taksimatkan jälkeen kurkkua kuivasi siihen malliin, että hetken vuokrakämppää ihasteltuani päätin istahtaa takapihalle sitruunapuun varjoon ja korkata lentokentän kaupasta mukaan tarttuneen tutun ja turvallisen San Miguelin. Yllättävän raikkaalta ja tasapainoiselta se ainakin sillä hetkellä vaikutti. Liekö ympäristölläkin ollut asiaan vaikutusta.

Saavuimme Palma de Mallorca pitkäperjantaina ja pientä jännitystä aiheutti se mahtaako kaupungissa olla juuri mikään auki. Lauantaina osa kaupoista oli hetken auki, mutta muutoin isommista liikkeistä auki oli lähinnä vain keskustan El Corte Inges, jossa sielläkin oli toki varsin edustava valikoima ruokaa ja juomaa sekä kaikenlaista muutakin.

Bongasin El Corte Inglesistä pullon vanhaa suosikkilikööriäni Pacharania (tai Patxarania, kuten sitä myös näkee kirjoitettavan). Edellisestä kohtaamisesta olikin vierähtänyt jo kymmenisen vuotta. Kyseessä on Baskimaasta kotoisin oleva juoma, jonka valmistuksessa käytetään muistaakseni oratuomen marjoja sekä anista. Maku istuu täydellisesti yhteen sikarin kanssa, mutta maistuu se minulle muutoinkin.

Jostain käsittämättömästä syystä kuitenkin suurin osa ihmisistä, joille olen kyseisestä herkkua tarjonnut, ei ole sille lämmennyt. Makua on luonnehdittu mm. yskänlääkemäiseksi. En muista koskaan noin herkullista yskänlääkettä maistaneeni. Sääli ettei juomaa juuri Espanjan ulkopuolella näy. El Corte Inglesistä sai muuten useampaakin eri merkkiä ja ainakaan Zocon ja Beretzkon välillä en makueroja juuri huomannut.

El Corte Inglesissä näytti olevan myynnissä joitain espanjalaisia pienpanimo-oluita, mutta mitään erityisesti mallorcalaista en muista hyllystä löytäneeni. Sen sijaan Santa Catalinan torin vieressä sijaitseva del Món beershop tarjosi valikoiman myös paikallisia oluita. Tyylejä löytyi melko lailla vakiokattaus eli pale alea, IPA:a, lageria jne.

Tavallaan on hieman tylsää, että pienpanimot ympäri maailmaa yrittävät valmistaa täysin samanlaisia oluita. Ja vielä tylsempää on, ettei suuri osa panimoista onnistu siinä kovinkaan hyvin. Yritin kysellä myyjältä suosituksia hyvistä paikallisista oluista, mutta hän suositteli lähinnä mannerespanjalaisten panimoiden tuotteita sekä jenkkioluita. Yritin tiedustella uudemman kerran vielä nimenomaan hyvistä mallorcalaisista pienpanimo-oluista. Vastaus oli varsin diplomaattinen: skene on niin kovin nuori täällä. Myöhemmin illalla totesin väitteen todeksi. Mikään summassa valitsemastani muutamasta oluesta ei ollut erityisen onnistunut.

Kaiken kaikkiaan sanoisin ettei Mallorcaa kannata valita matkakohteeksi, mikäli ykkösprioriteetti on laadukas pienpanimo-olut. Google mapsin mukaan pääkaupunki Palmasta löytyy muutama craftia tarjoava baari, mutta ne eivät tällä kertaa kuuluneet reissuni agendaan. Saaren viiniskene vaikutti sen sijaan selvästi mielenkiintoisemmalta ja myös paikalliset liköörit olivat ihan kiinnostavia.

Ulkona tuli viikon aikana syötyä muutamaan kertaan ja paras ateria oli ylivoimaisesti Port de Sollerissa nautittu paella. Toisaalta osa ruuista oli hämmästyttävänkin mauttomia ja saaren erikoisuus sobrasada-makkara ei suuremmin innostanut.

Matkakohteeksi voin Mallorcaa kyllä muutoin suositella. Pääkaupungin lisäksi ainankin Soller oli näkemisen arvoinen, vaikka rautatie ja raitiovaunu melkoisia turistirysiä olivatkin. Saarella vaikutti olevan mielenkiintoisia patikointireittejä, jotka soveltuivat myös juoksulenkillä käymiseeen. Englannilla pärjäsi jopa harmittavan hyvin pikkukyliä myöten ja en päässyt juurikaan harjoittelemaan alkeellista espanjaani. Turisteja oli liikkeellä jo tähän aikaan vuodesta melko paljon, joten voin kuvitella millaista meno on myöhemmin kesällä.

Aikuisten Limsaa