Jääkylmän oluen metsästys - Vietnam 2010

Saavuimme Ho Chi Minhiin 17.2. Tet-festivaalin aikaan. Hermoja raastavan Phnom Penhin jälkeen emme pistäneet pahaksemme sitä, että suurin osa porukasta oli maaseudulla juhlapyhiä viettämässä ja monet paikat kiinni. Huomasin myös, että minusta oli tullut monimiljonääri: miljoona dongia vastasi noin 40 euroa. Jälleen kerran Suomen passista oli hyötyä, sillä pohjoismaalaiset saavat oleskella Vietnamissa 14 vuorokautta ilman viisumia.

Saigonin (lyhytkestoisesta) leppoisuudesta huolimatta mielemme teki päästä rannalle. Olimme harkinneet Mui Ne-nimistä rantapaikkaa, mutta kanssamme samassa bussissa Kambodžasta Vietnamiin matkanneet kanadalaiset kertoivat sen olevan melkoinen turistirysä. Valitsimme kohteeksemme sen sijaan Vung Taon, joka oli myös melko lähellä. Parin viikon takaiseen naapurimaa Kambodžan pohjaliejuja kyntäneeseen reilut 10 tuntia kestäneeseen jokimateluun verrattuna tämä 1,5 tunnin reipas risteily tuntui luksukselta. Vung Tao sen sijaan näytti olevan tupaten täynnä turisteja. Taksikuski vinkkasi meille rauhallisemmasta naapurista Long Haista ja tartuimme tarjoukseen.

Kuski jätti meidät Military Guesthouseksi itseään nimittävän paikan eteen. Palvelu oli jäykkää ja ankea kahden hengen huone olisi kustantanut 15 dollaria yöltä, joten päätimme tutkia muita mahdollisuuksia. Rinkkojen kanssa tienviertä kävellessämme ohitsemme ajoi vanhempi mies mopedilla. Meidät nähdessään hän tiedusteli mistä olemme kotoisin. Kun kävi ilmi, että olemme Suomesta, mies ilahtui. Hänellä sattuukin olemaan suomalainen ystävä. Kuulostaako tutulta kikalta saada turistit luottamaan majapaikan tarjoajaan? Yllättävää kuitenkin oli, että mies osasi oikeasti pari sanaa suomea eli tarina lieni tosi. Majoituskin oli asiallinen.

Long Hai ei ollut mikään länsituristien vakimesta. Emme tainneet muutaman päivän aikana nähdä ketään muuta länsimaiselta näyttävää reissaajaa. Paikalliseja lomanviettäjiä sen sijaan riitti ja puheet rauhallisuudesta piti selvästikin suhteuttaa alueen väkimäärään. Pankkiautomaatteja Long Haissa ei ollut, mutta onneksi meillä oli mukana viisi miljoonaa käteisenä. Sillä sai kadunvarsikojusta riittävästi grillattua ja herkullisessa kastikkeessa uitettua mustekalaa. Ennen auringonlaskua kävimme uimassa Etelä-Kiinan meressä, jossa allot olivat melkoiset ja virtaus rannankin lähellä voimakas. Uintireissun aikana matkatoverini rantasandaalit myös katosivat mystisesti. Myöhemmin saimme kuulla, että Vietnamissa on pulaa miesten vähänkään kookkaammista jalkineista. Toivottavasti menivät tarpeeseen. Rantakojusta ostimme oluet, mutta pettymyksemme ne olivat lämpimät. Tai lähes kuumat. Kylmä olut olisi miellyttänyt pilallehemmoteltuja makuhermojamme selvästi enemmän.

Illalla lähdimme katsomaan paikallista menoa. Parkkipaikka oli muutettu jonkinlaiseksi festivaalialueeksi, jonne oli pystytetty muovisia puutarhakalusteita ja lepotuoleja. Taustalla oli lava, jossa esiintyi paikallisilta vaikuttavia artisteja, joiden esityksistä tuli lähinnä mieleen euroviisukappaleet vietnamiksi laulettuna. Kojuissa myytiin naposteltavaksi mm. kuivattua mustekalaa sekä janon sammuttajaksi olutta. Englantia kukaan ei puhunut, mutta rohkaistun yrittämään tilata olutta vietnamiksi: "Bia hai" ja jonkinlainen kiitosta muistuttanut sana vielä perään (Google-kääntäjän mukaan käyttämäni sana oli tosin "mappimekanismeja". Ei ihme, että paikallisia hymyilytti). Kohta pöytäämme ilmestyikin kaksi pulloa lämmintä Saigon-nimistä olutta. Sisältö kumottiin tuoppeihin ja päälle jääpaloja. Kaikissa asiansa tuntevissa matkaopaskirjoissa varoitetaan nauttimasta jääpaloja tropiikissa, mutta me päätimme elää vaarallisesti ja ottaa riskin. Yllättäen yhdistelmä toimi melko hyvin, eikä jääpaloilla ollut mitään yllättävää negatiivista vaikutusta normaalin "trooppisen väsymyksen" lisäksi. Jäät viilensivät olutta mukavasti, eivätkä yllättäen laimentaneet varsin vaaleaa lageria täysin juomakelvottomaksi. Hinnallakaan olut ei ollut pilattu, pullo maksoi muistaakseni noin 21 senttiä ja on siten halvin koskaan baarista ostamani olut.

Paikalliset oluet erottuivat muutoinkin edukseen Thaimaan ja Kambodžan lagereista hieman asiallisemman humalointinsa ansiosta. Vietnam on ollut Ranskan siirtomaa ja esimerkiksi Ho Chi Minhissä bongaamamme Biere Larue noudattaa ranskalaisen Victor Laruen 1909 kehittämää reseptiä. Toki on huomattava, että reissuni sijoittui aikaan ennen kuin olin päässyt pienpanimo-oluiden myötä humaloidumpien tuotosten makuun ja nykypäivänä saattaisin pitää myös Vietnamin oluita täysin mauttomina. Valitettavasti emme myöskään onnistuneet saamaan mistään käsiimme Bia Hoita, joka on paikallisten suosima kevyt lager-tyyppinen olutta muistuttava kansanjuoma. Sen säilyvyys on olematon ja baarit saavatkin sitä panimoilta satsin, joka on tarkoitus myydä saman päivän aikana. Koettavaa jäi siis vielä mahdollisia myöhempiäkin reissuja ajatellen.

Tölkki sisälsi sitä, mitä etiketti lupasi. Illanvieton jälkeisessä nestehukassa maku ei kuulemma ollut paras mahdollinen.

Uuden vuoden kunniaksi kirkko oli päätetty koristella pentagrammilla.