Maistelusessio luonnon helmassa ja Mallaskuun panimokauppa

Valtatie 19:sta varressa hieman ennen Lapuaa etelästä saavuttaessa vastaan tulee Mallaskuun panimokaupan mainos. Myymälä on auki arkisin klo 9-17. Piti käydä tsekkaamassa. Kapea soratie kiemurtelee ensin metsän keskellä ja lopulta saavutaan panimolle, joka sijaitsee varsin eteläpohjalaisessa ympäristössä maalaistalon pihapiirissä pellon laidassa.

Olimme ainoat asiakkaat. Myynnissä muutama kauppavahvuinen olutlaatu, sekä ainakin kaksi hieman vahvempaa - 6% alkoholia sisältävää -tuotetta. Poimin mukaan muutaman pullon maisteluun.

Tarkkoja muistiinpanoja oluista ei tullut tehtyä, mutta Peltopyy pils oli muistaakseni melko peruskamaa. Samoin Lapua Golden Ale. American Pale Ale ja mukavan savuinen Ol' Smokey olivat sitten jo varsin maistuvia, mutta parhaaksi mieleeni on jäänyt Amber Ale (joska oli toinen näistä 6% vahvuisista), joka grilliruuan kaverina toimi varsin moitteettomasti. Ainakin sitä täytyy ostaa vielä uudestaankin.

Panimokaupan jälkeen siirryimme veneellä mökille, jossa pidimme pienet maistelusessiot. Ensimmäisenä juomana oli Puolasta haalimani The Blogger 2017 Ultra Islay Barrel Aged Salty Kiwi & Cocoa West Coast White Bitter. Tämän sain, kun pyysin kaupan erikoisinta kaljaa. Hieman arvoitukseksi jäi, minkä panimon tuotos oli kyseessä. Alkoholia löytyi hieman reilut 10%. Raatimme huomiot olivat seuraavanlaiset: "Kookos ja viski erottuvat tuoksusta. Maussa suolaa ja savua, mutta tynnyröinti peittää oluen maun. Kiivi, savu ja suolaisuus muodostivat aika kummallisen yhdistelmän. Yksi erikoisimpia koskaan maistamiani oluita." 0,33 pullo neljälle jaettuna oli juuri sopiva maisteluannos. Enempää kukaan raadista ei tätä olisi halunnut juoda. Kertokoon se siitä, kannattaako tätä lähteä Puolasta itselleen hakemaan.

Seuraavaksi vuorossa oli hieman perinteisempää kamaa Rousalin Sälö Weizenin muodossa (epähuomiossa unohdin kuvata oluen). Rousal ei ole mielestäni aiemmin erottunut viikinkibisseä lukuunottamatta juuri edukseen, mutta oli aika testata muuttaisiko tyrnillä maustettu vehnäinen mielipiteeni. Vaan eipä niin päässyt käymään. Tuoksussa samaa maitohappoa, kuin panimon oluissa yleensäkin. Mahtaakohan olla tarkoitusellista. Raati tuomitsi seuraavaa: "Tuoksu ja väri hyviä. Ei syvyyttä. Jälkimaku onneton. Menisi happamasta saisonista". Mitään vehnäoluelle tyypillisiä elementtejä en onnistunut erottamaan, mutta ihan kohtalaisen makuinen juoma kuitenkin.

Seuraavana vuorossa oli sitten Mikkellerin 1000 IBU-tupla-IPA. Oluen laadun kohentuessa raadin kommentit niukkenivat tasolle: "Hedelmäinen tuoksu. Ihanat katkerot". Eipä suu niitä ilmeisesti yli sataa IBU:a maista, mutta kaiken kaikkiaan kokonaisuus oli onnistunut ja kyseessä taisi olla session paras olut.

Viimeisenä sitten Mathildedalista hankkimani Vimma American Barley Wine. "Hyvä tuoksu, paahteinen. Vivahteikas maku. Ehkä vähän kahvia", oli raadin luonnehdinta. Varsin miellyttävä olut, jossa yhdistyy barleyn winen hedelmäinen makeus sopivan tanakkaan humalointiin.

Ilta jatkui vielä grillauksella ja saunomisella, mutta nautituista juomista ei tullut sen tarkemmin enää muistiinpanoja tehtyä. Seuraavana päivänä reissu tuli päätettyä paikallisen pursiseuran ravintola Paviksella, jossa Skagen toastin kaveriksi tuli tilattua tuopillinen uusikaarlepyyläisen Keppo Bryggerin lageria. Olen jo aiemmin todennut panimon tuotteet varsin kelvolliseksi ja hienolta tämä lagerkin auringon paahtaessa yli 30 asteen voimalla maistui varjoisalla terassilla nautittuna. Hieno lopetus reissulle.

Stoutia Mathildedalissa ja viikinkiolutta Rosalassa

Alkoholilain uudistuksen myötä Mathildedalin kyläpanimon & -leipomon kaupasta sai hankittua myös vahvempia oluita. Ensimmäisenä niistä testiin päätyi Seppä-nimeä kantava stout. Alkoholia 7%. Väriltään olut on pikimusta. Suklaata ja paahteista mallasta. Ehkä hiven savuakin. Melko täyteläinen, mutta ei mikään paksu liemi sentään. Ei ehkä aivan täydellinen stout minun makuuni, mutta varsin hyvä kuitenkin.

Seuraavana päivänä matka jatkui kohti Kasnäsiä ja sieltä veneellä kohti Bengtskärin majakkaa. Noin puolen tunnin merimatkan jälkeen pysähdyimme kuitenkin ensin Rosalassa viikinkeskuksessa. Paikka on ilmeisesti toiminut viikinkien pysähdyspaikkana matkalla Venäjän suurille joille.

Viikinkikeskukseen oli rakennettu mm. kopio päällikön majasta. Ruokapöytien taakse viikingit olivat fiksusti asetelleet sängyt, joille väsyneet juhlijat saattoivat kellahtaa unille keräämään voimia päiväkausia kestäneissä juomingeissa. Me jouduimme tyytyä pelkään lounaaseen, mutta paikassa oli sentään saatavilla Rousalsin panimon ilmeisesti varsin autenttisella reseptillä valmistettua Viking Wheat Alea. Kovin tarkkoja muistiinpanoja en tullut tehneeksi, mutta ilmeisesti jonkinlainen gruit tämä on (humalaa viikingeillä tuskin käytössään oli ja väittäisin ettei sitä tässäkään oluessa ollut). Olut on ehkä aavistuksen hapan, mutta raikas. Mausteita lienee humaloinnin korvaajana käytetty, mutta en jaksanut alkaa yrittää analysoida mitä ne ehkä olisivat voineet olla. Mielenkiintoinen olut joka tapauksessa.

Viikinkikeskuksen jälkeen edessä oli vielä kolmen vartin merimatka ulkomerellä sijaitsevalla luodolle rakennetulle Bengtskärin majakalle. Sää oli varsin tyyni ja aurinkoinen. Yöpyminen majakassa oli hieno kokemus ja paikan ruoka ansaitsee erityismainnan. Majoitustilat olivat myös varsin tilavat majaksi, mutta luodolla onkin enimmillään asunut yli 30 ennen toista maailmansotaa.

Majakan ravintolasta oli saatavilla myös paria olutta. Karhun tai vastaaan lisäksi tarjollla oli Rousalin Örö pale alea. Varsin kivasti se muistaakseni sopi yhteen kalapöydn antimien kanssa, vaikka minkäänlaisia muistiinpanoja en jaksanutkaan tehdä. Illalla päätin vielä sinittellä valveilla auringonlaskuun saakka ja käydä katsomassa sen majakan tornista. Harvoin sitä näin hienolta paikalta pääsee ihailemaan.

Paluu Mathildedaliin osa 2

Maanantai valkeni sunnuntaita pilvisempänä. Aamulenkillä tuli scoutattua sopivia tulentekopaikkoja pienelle luotoretkelle jälkikasvun kanssa. Valitettavasti puuvaraston ampiaispesä jäi huomaamatta. Jostain kumman syystä pörriäiset valitsivat ensimmäiseksi hyökkäyskohteeksi vasemman nilkkani. Ehkä ihan hyvä kuitenkin niin, sillä selvisin välikohtuksesta parilla pistolla.

Myrkytysyrityksestä selvittyäni alkoi tietysti tehdä mieli olutta. Onneksi kyläpanimo oli lähellä. Lähistöllä ollut kauppa-autokin tuli tsekattua, mutta siellä myynnissä oli lähinnä vain Olvin tuotteita.

Päivän ensimmäisenä maistelujuomana sai kuitenkin oluen sijaan toimia koivunmahlasta ja inkivääristä valmistettu Gingersap-limonadi. Lähinnä erotin mausta inkiväärin. Ihan jees.

Teijo IPA olikin jo viime reissulta tuttu, mutta ajattelin että kyläpanimolta sitä varmaan saa varsin tuoreena. Siinä olinkin oikeassa. Väritykseltään olut oli kirkkaan oranssia. Tuoksussa varsin miellyttävästi karamellia ja sitrusta. Maku ensin sitrushedelmäinen, mallastakin mukana ja elämyksen viimeistelevät kuivat katkerot. Kyseessä on siis varsin oikeaoppinen ja tuore IPA. Kyllähän tämä mielellään juo.

Myös Rousalin panimo tuli jo viime reissulla tutuksi. Chai portterista ei juuri portterille tyypillisiä ominaisuuksia löytänyt, mutta katsotaanpa miten tyrnillä maustettu Själö Weizen suoriutuu testistä. Vaalen oranssi. Tuoksussa tyrniä ja yllättäen myös hapanoluet mieleen tuovaa maitohappoisuutta. Ei ihan perinteinen vehnäoluen tuoksu siis. Maussa happamuus jatkuu. Jonkin verran tyrniäkin on varmasti mukana, mutta eipä sitä happamuuden seasta kovin hyvin erota. Ihan ok hapanolut, mutta en minä tästä vehnäoluelle tyypillisiä piirteitä oikein löydä.

Viimeisenä maisteluun päätyi niin ikään jo viime kesältä tututun Someron panimon Somerolut. Stoutuksi panimo oluttaan kuvailee ja alkoholia löytyy 5,5%. Savua pitäisi myös olla mukana. Mustaa. Tuoksu on melko miedon savuinen. Maussa savuisuutta ja paahteisuutta, sekä hieman myös salmiakkia seuraksi. Humalointiakin hieman. Hieman ehkä kevyeksi tämä stouttina jää, mutta kaiken kaikkiaan varsin kelvollinen olut. Toimii varmasti hyvin ruokajuomana.

 

Paluu Mathildedaliin osa 1

Alkoholilain uudistus konkretisoitui jälleen tänään Mathildedalenin kylänraitille saavuttaessa. Aiemmin niin siisti seutu oli muuttunut kerrassaan hirvittäväksi. Sammuneita - tai edes humalaisia - ihmisiä ei sentään missään näkynyt, muttta kyläpanimon kauppaan oli ilmaantunut saastaisia, yli 4,7% alkoholiprosentin oluita. Mutta edes 5,5% alkoholia ei riittänyt, vaan tyrkyllä oli oluita aina 12 tilavuusprosenttiin saakka. Vähemmästäkin sitä moraali häviää, yhteisö turmeltuu ja haureus lisääntyy.

Kiihkoilut sikseen, mutta täytyy silti todeta että olutharrastajan näkökulmasta lakiuudistus on tehnyt panimovierailuista aavistuksen mielekkäämpiä. Nytkin tarjolla oli ainakin neljää vahvempaa olutta, mitä ei mistään muualta saa. Kriittinen lukija saattaa toki kysyä, että miksei niitä sitten saa muualta, mutta askel nyt kerrallaan tai jotain siihen suuntaan.

Mutta palataanpa paluuseen. Matka Matildaan sujui jo perinteiseksi muodostuneissa merkeissä pitäen sisällään ruuanhankintamatkan Salon Citymarkettiin. Paikassa on myös melko kattava olutvalikoima. Valitettavasti pienpanimotuotteiden hintataso näyttää olevan osin karkaamassa käsistä: kovin montaa Someron panimon olutta ei noin viiden euron kappalehintaan viitsi summassa testiin ostaa. Etenkin kun viime kesänä testatut SOLE - Elinan Aurinkoinen Maissiolut ja  IPA - Iloisen Panimomestarin Ale 4,5% versiona eivät mitään unohtumattomia elämyksiä tarjonneeet. Hyvässä tai pahassa.

Viime kesänä varsin mukavalta maistunut Mathildedalin Rölssikään ei jostain syystä tällä kertaa ilahduttanut juurikaan. Liekö vanhuus iskemässä minuun vai mitä tämä nyt sitten oikein on. Rosmariini tuli ehkä liian vahvasti mausta esiin tai sitten makumieltymykseni ovat vaan vuodessa muuttuneet.

Viime kesänä Kimito Brewing yllätti positiivisesti american red alellaan. Kokemuksesta innostuneena poimin mukaan Bruukki Kiri IPA:n. Olut on ilmeisesti tehty yhteistyössä Bruukki-nimisen ravintolan kanssa.

Kesäillan lämmössä olut kaatui lasiin kauniin oranssina. Jonkin verran sameuttakin oli mukana. Tuoksu parfyymisen eksoottinen. Makupuolelta löytyi ainakin sitrusta ja mallasta ja jonkin verran myös katkeroa. Melko tasapainoinen, muttei mitenkään erityisen raikas olut. Ihan hyvä IPA kuitenkin.

Mathildedalin uusi nykyisen kauppavahvuuden rajoihin menevä Böömi pilsneri päätyi myös lasiini jännittävän Venäjä-Espajan-ottelun virvokkeeksi. Pullossa lukee oluen olevan keittömäskätty. Ei taaskaan mitään hajua mitä se meinaa, mutta otetaanpa selvää. Wikipedia kertoo seuraavaa: "Mäskäyksessä on kaksi päämenetelmää: infuusiomäskäys ja keittomäskäys. Ensimmäisessä koko mäskiä lämmitetään kokonaisuutena, jälkimmäisessä siitä keitetään kerralla pieniä osia, jotka lisätään päämäskiin, ja jotka näin nostavat sen lämpötilaa." Ahaa... Lappo.fi tarkentaa: "Keittomäskäys oli tarpeellinen menetelmä ennen, kun mallas oli huonosti modifioitunutta, mutta nykyään se ei ole enää tarpeellista. Toki monet panimot käyttävät tätä tekniikkaa vieläkin." Ilmeisesti esim. Pilsner Urquell valmistetaankin samaisella menetelmällä, joten jotain hienoa siinä varmasti edelleen on.

Väritykseltään Böömi muistuttaa meripihkaa. Tuoksu on melko maltainen, mutta on sieltä humalointiakin havaittavissa. Makua kuvailisin sanalla täyteläinen. Maltaan makeutta on selvästi mukana, mutta jonkin verran myös humalontia. Mitenkään erityisen kuiva tai katkera tämä olut ei kuitenkaan ole. Maistuva olut, mutta itse pidän ehkä enemmän hieman kuivemmista ja diasetyylia sisältävistä pilseistä. Toisaalta voisin kyllä mieluusti tätä uudelleenkin maistaa.