Kuskin kaljat: maistelussa alkoholittomat oluet sekä lopultakin se perinteinen vappusima

Vappujuomat viilenemässä yön aikana sataneessa hangessa.

Vappuaaton valjettua vilkaisu ulos ikkunasta: siellähän on täysi talvi. Aamupäivällä pistätyminen vapputorilla, josta en vieläkään onnistunut simaa ostamaan (ainoa myyjä häipyi nenäni edestä tauolle). Iltapäivällä sitten autoillen juhlimaan ja grillaamaan. Evääksi olin jo aiemmin poiminut Citymarketin tarjonnasta pari alkoholitonta olutta.

Aiempien kokemuksieni mukaan tässä haastavassa kategoriassa parhaiten ovat ehkä toimineet pilsit, sekä jo viime kesänä matala-alkoholisten oluiden kärkeen kiilannut Mikkellerin Drink’in the Sun. Weihenstephanin alkoholiton vehnäolut oli muistaakseni myös ihan juotavaa, mutta viime kerrasta taitaa olla viereähtänyt jo kuusi vuotta. Hyvää alkoholitonta pale alea en sen sijaan ole onnistunut löytämään. Jonkin verran kehuja kerännyt BrewDogin Nanny Statekaan ei minulle toiminut lainkaan.

Kuten tarkkaavainen lukija on ehkä saattanut havaita, kolmesta ostamastani oluesta vain kaksi on itse asiassa täysin alkoholittomia, Mikkellerin oluen ollessa matala-alkoholinen (0,3%). Aion kuitenkin jatkossa käyttää sekä täysin alkoholittomista (yleensä määritelmänä on maksimissaan 0,05% alkoholia), että matala-alkoholisista (enintään 0,5% alkoholia) yleistermiä alkoholiton, sillä molempia yhdistää se, että alkoholi poistetaan jollakin menetelmällä valmistusprosessin loppupuolella. Lisäksi on olemassa muitakin luontaisesti mietoja oluita, joissa alkoholia on tyypillisesti maksimissaan noin 3%. Niistä kirjoittamisen taidan jättää myöhempään ajankohtaan.

Katsaus historiaan kertoo, että alkoholia alettiin aktiivisesti poistamaan oluista ensimmäisen kerran 1900-luvun alun kieltolakien myötä. Esimerkiksi Jenkeissä toimineille panimoille tämä mahdollisti henkiinjäämisen, sillä syntynttä juomaa oli mahdollista markkinoida viljatuotteena. Nykyisin alkoholittomia oluita nautitaan myös osassa islamilaisia maita, sillä ainakin Saudi-Arabia, Iran ja Egypti ovat ne uskonoppineidensa päätöksillä sallineet.

Kaikki eivät kuitenkaan ole tyytyneet alkoholitonta olutta vailla humalluttavaa alkoholia lipittämään. Kieltolakien aikaan oli suosittua lisätä olueseen alkoholia ennen sen nauttimista, joka upottamalla juomaan shotti kirkasta viinaa - Islannissa tämä touhu jatkui ilmeisesti aina vuoteen 1989 saakka - tai pistämällä sitä neulalla korkin läpi (Jenkit). Lieköhän islantilaisen tavan peruja minullekin 2000-luvun vaihteessa yökerhossa vastaan tullut drinkki  nimeltään sukellusvene, jossa kirkasta viinaa sisältävä paukku upotettiin oluttuoppiin. En muista, tuliko sitä koskaan testattua.

Mutta eipäs eksytä sivuraiteille, sillä nyt puhutaan alkoholittomista juomista. Ensimmäisenä maisteluuni päätyi saksalainen Jever Fun, jonka nimi on hämmentävästi vain yhden kirjaimen päässä englaniin kielen ilmaisusta "Never fun". Saksalaisten huumoria vaiko sattumaa? Tyyliltään olut on pilsener ja väriltään vaaleankeltainen. Vaahtoa ei juuri lasiin synny. Tuoksussa hieman makeutta ja pilsille tyypillisiä humala-aromeita. Suussa olut antaa riittävän raikkaan vaikutelman ja jälkimaku sen verran katkeroinen, mitä pilsiltä sopikin odottaa. Alkoholittomissa oluissa, esimerkiksi Sinebrychoffin vaalessa Nikolai lagerissa esiin tulevaa makeutta ei häiritsevissä määrin Jever Funista löydy. Olut kuuluukin esimerksi alkoholittoman Beck's Bluen kanssa samaan ok-makuisten, laajalti saatavilla olevien alkoholittomien pilsien sarjaan. Ruokajuomanakin toimi nyt ihan hyvin.

Mistä: Lielahden Citymarkeista hintaan 1,99 €


Lyhyesti: Ihan juotava alkoholiton pilsner.

Hinta-laatu-suhde: Ok. Ei tämä mikään erityisen hyvä olut ole ja lähes samaan hintaan saa parempia alkoholia sisältäviä pilsnereitä. Alkoholittomien kategoriassa kuitenkaan hinta ei ole mitenkään poikkeuksellisen korkea laatuunkaan nähden.

 Iltapäivällä sää osoitti jo kirkastumisen merkejä, joten ei muuta kuin grilli kuumaksi ja Mikkellerin Drink’in the Sun muovimukiin. Samalla hetkellä pilvien välistä kurkkinut aurinko hävisi ja lunta alkoi tulla vaakatasossa. Hanskatkin olin unohtanut jonnekin. Pienestä takaiskusta huolimatta raapustelin pari muistiinpanoa kylmästä tärisevin käsin vihkooni: "Samea. Hyvä humalointi ja jälkimaku".

Mikkeller on ilmeisesti tehnyt oluesta useammankin eri version ajan saatossa ja aiemmin alkoholia on löytynyt kolmisen prosenttia, kun nykyisessä versiossa sitä on vain 0,3%. Olen mieltänyt oluen tyyliltään voimakkasti humaloiduksi vehnäolueksi, mutta pale ale tulee myös googlettamalla vastaan tyylilajina. Panimo itse kertoo oluen edustavan American Style Wheat Alea, joten uskotaan asian nyt näin olevan. Trooppista hedelmää löytyy joka tapauksessa.

Mistä: Citymarketista hintaan 2,89 €.


Lyhyesti: Kenties paras maistamani alkoholiton (tai lähelle sitä) olut. Odotettavissa ainakin sitrusta, belgihiivaa ja vehnää. Maun puolesta saattaisin valita tämän jopa alkoholia enemmän sisältävän, saman tyylilajin edustajan sijaan.

Hinta-laatu-suhde: Hyvä. Eihän tämä halpa ole, mutta kyllä laadusta voi tämän verran maksaa.

Hieman mausteisemman grillimakkaran pariksi uskaltauduin vielä tarjoamaan mahdollisuutta alkoholittomalle pale alelle. Tällä kertaa kokeleena oli Munkebo Mikrobrygin Högni APA, jonka luvataan olevan sekä alkoholitonta, että gluteiinitonta. Ulkonäöltään olut oli samea. Tuoksu mieto. Maku hyvin laimea. Mitään erityisempää humalointia en erottanut. Tiedä sitten oliko pulloni seissyt liian pitkään kaupan hyllyssä vai mitä, mutta eipä tässä oluessa oikein mitään muutakaan hyvää makua ollut.

Mistä: Citymarketista. Hintaa oli 2,99 € eli tämän vertailun kallein olut oli kyseessä.

Lyhyesti: Mauton litku eli juuri sellainen, kuin alkoholiton olut ankeimmillaan on.

Hinta-laatu-suhde: Paha juttu.

Lohdutusta viimeisenä maistellun oluen pettämille makuhermoilleni toi tarjolla ollut Amican valmistama samea ja rusinainen sima. Olin aiemmin epäonnistunut surkeasti suunnitelmassani hankkia tätä perinteista suomalaista vappuherkkua torilta, mutta onneksi pääsin sitä nyt kuitenkin maistelemaan.

Ulkonäöltään Amican sima oli oikeaoppisen samea. Tuoksussa ainakin sitruunaa. Maku makean sitruunainen ja häivähdys hiivaakin löytyi. Silläkin uhalla, että menetän tähän saakka lukemista jatkaneen lukijan silmissä loputkin - hyvin mahdollisesti kuvittelemani - olutmaistelijan auktoriteetin rippeet, julistan pitäväni tästä simasta. Mitenkään hienostunut juoma ei ehkä ole kyseessä, mutta toimii minusta hyvin esimerkiksi munkin kaverina ja muutoinkin tunnelmaa piristämässä. Ensi vappuna täytyy sitten yrittää löytää aikaa oman siman valmistukseen. Jos jollakulla sattuu olemaan tiedossa joku hyvä simaresepti, niin vinkkejä otetaan vastaan. Niin ja hyvää vappua!