Vierailulla Olvin panimolla

Olvista minulle tulee ensimmäisenä mieleen Sandels-olut. Joskus bulkkilager-nuoruudessani pidin sitä Karhun ohella parhaana markettitavarana. Panimomuseon pullokokoelmaa katsellessa muistiin palautui monta muutakin vanhaa tuttavuutta ajalta, jolloin ensimmäistä comebackiaan yrittänyt Lahden erikoinen maksoi muistaakseni opiskelijabudjetillekin sopivat 95 senttiä pullo.

Oikean Sandelsin - sotamarsalkan ja kreivin sekä Vänrikki Stoolin tarinoiden mukaan vankkumattoman hyvän ruuan ja juoman ystävän, joka ei kesken taisteluakaan meinannut malttaa nousta päivällispöydästä - historia muistaa yhtenä etevimmistä 1800-luvun alussa käytyyn Suomen sotaan osallistuneena upseerina. Kovin paljoa meriitti ei välttämättä vaatinut. En ole tuonaikaisten sotataktiikoiden suurin tuntija, mutta Ruotsin pääarmeijan tapa vetäytyä joka ikisen kahakan jälkeen voitosta tai tappiosta huolimatta vaikuttaa kummalliselta. Sandels onnistui kuitenkin valtaamaan hetkeksi takaisin venäläisten aiemmin valtaaman Kuopion, vaikka puolustajina ilmeisesti olikin lähinnä muovarastoja vahtimaan jätettyjä sotilaita. Ruokavarastojen takaisinvaltaaminen varmasti kuitenkin lämmitti Sandelsin mieltä.

Pohjalaisella pakkotyövoimalla rakennettu Sveaborgkin antautui varmuuden vuoksi laukaustakaan ampumatta alivoimaiselle hyökkääjälle, ettei vaan kenellekään pääsisi käymään hupsusti. Viis siitä, että ruokaa ja ampumatarvikkeita oli varattu pitkästä piiristyksestä selviytymiseen. Ruotsi yritti vielä maihinnousua, jota johtaneella kenraalimajurilla ei ilmeisesti ollut mitään käsitystä Suomen maantiedosta ja kartatkin olivat vanhentuneita. Pahaksi onneksi avuksi suunnanneelta pääjoukoltakin loppui ruoka ja armeija pysähtyi leipomaan leipää, kun taktisesti järkevintä olisi ollut edetä maahannousujoukkoja auttamaan. Ruotsalaiset onnistuivat ajamaan venäläiset vielä hetkeksi hieman etelämmäksi, mutta pian venäläisten ylivoima alkoi näkyä ja tuntua. Sandels onnistui vielä saavuttamaan yhden suuremman voiton Koljonvirralla, jossa hänen 1200 miehen vahvuinen joukkonsa esti Venäjän 8000 miehen etenemisen sillan yli. Taistelu toimi myös innoittajana Runebergille. Ainakin minulle tutuin (yli)tulkinta tästä on Edvin Laineen ohjaama Sven Tuuva, jonka loppukohtauksessa Veikko Sinisalo lapioi hyökkääviä venäläisiä jokeen.

Toisaalta Suomen siirtyminen Venäjän tsaarin hallittavaksi johti siihen, että Ruotsin aiemmin harrastamat väestön pakkosiirrot loppuivat ja takapajuista maata alettiin kehittämään. Lisäksi Suomi sai ensin autonomian ja lopulta itsenäisyyden. On toki selvää, ettei kehitys ollut mitenkään irrallaan muun maailman tapahtumista.

Joka tapauksessa Sandelsin edesottamuksia on ollut viihdyttävää seurata tölkkien kyljestä. Vaikea tosin on uskoa, että pehmeän oluen ystävä olisi erityisesti Sandels-oluseen mieltynyt. Mutta koska Olvin panimo sijaitsee Iisalmessa, jossa tulee ajoittain sukuloimassa käytyä, on panimo kuulunut jo pidempään potentiaalisiin vierailukohteisiin.

Olvi onkin Suomen suurista panimoista ainoa, joka on säilynyt pääosin kotimaisessa komennossa. Ulkomaisilta suurilta panimoalan yhtiöiltä sitä on suojellut omistajarakenne. 52% äänivallasta (mutta vain 15% osakkeista) kuuluu Olvi-säätiölle, jonka tehtävänä on yleishyödyllisenä säätiönä edistää tutkimusta ja opiskelua. Säätiön agenda sopiikin hyvin yhteen perustajien aikeiden kanssa: mietoja alkoholijuomia valmistanut panimo päätettiin perustaa vähentämään vahvojen viinojen käyttöä vuonna 1878. Olvi omistaa nykyisin panimoita myös Virosta, Latviasta, Liettuasta sekä Valko-Venäjältä. Suomalaisille tunnetuin näistä merentakaisista tytäryhtiöistä lienee A. Le Coq. Oluiden lisäksi Olvi valmistaa tietysti myös kaikenlaista muuta proteiinipatukoista kivennäisvesiin.

Viime kesänä päätin toteuttaa haaveeni panimovierailusta. En ole pahemmin isoissa oluttehtaissa jaksanut käydä, mutta pienen esityön myötä minulle selvisi Olvin panimomuseon olevan ilmainen. Ei muuta kuin suunta kohti panimoa.

Kuten olutaiheisessa museossa kuuluukin, esiteltiin ensin valmistuksen vaiheet. Melko puisevaa tekstiä, josta jaksoin lukea ehkä noin puolet. Näytillä oli myös wanhan ajan jakeluautoa ja muuta aiheeseen liittyvää. Erilaisia pullotuskoneita ja muita vipstaakeja oli myös mahdollista päästä katselemaan. Homma alkoi tuntua hieman samalta kuin Münchenin tekniikanmuseossa. Montako kutomakonetta kukaan oikeasti jaksaa katsoa?


Lopuksi näytillä oli erilaisi pulloja vuosien varrelta. Yksi - jo autuaasti unohtamani - opiskeluaikojen budjetti-oluista; Ruuti, tuli bongattua. Myöskään Olvi CXX-pulloa ei ollut aikoihin tullut nähtyä. Ennenhän niitä myytiin, ja kotibileisiin raahattiin, sellaisissa kolme pulloa leveissä ja neljä pulloa pitkissä pahvilla ympäröidyissä 12-päkeissä. Mielenkiintoista oli myös lukea termin "koppa" historiasta. Itämurteissa samasta asiasta on muuten käytetty ilmaisua "risu". Nytpä tiedän tämänkin. Kaiken kaikkiaan museossa oli melko lailla sopivasti nähtävää lyhyttä visiittiä ajatellen. Kauempaa en suosittele lähtemään, sillä mitään erityisen ihmeellistä ei ollut näytillä.

Museon jälkeen olin haaveillut nauttivani tuoretta ja mahdollisesti jopa suodattamatonta, tai ehkä muutoin vaan spesiaalia Olvin tuotetta viihtyissä panimobaarissa. Vaan eipä sellaista paikalta löytynyt. Sen sijaan jonkinlainen henkilöstöravintola löytyi ja sieltä jopa oluthana. Vaihtoehdot olivat perinteiseen tapaan iso tai pieni kolmonen. Taisin ottaa pienen. Sisätilat olivat oluen nautiskeluun mielestäni täysin epäsoveliaat, joten siirryin juoman laskeneen henkilön katseilta piiloon ulkoterassille, jossa kesäinen aurinko paistoikin mukavasti. Silmät kiinni ja siemaus olutta. Janohan tässä jo ehti tullakin. Vaan mitä vihattua? Jälleen kerran sai Olvin kanssa ihmetellä, onko hanaan jäänyt pesuainejäämiä, vai mistä ihmeestä tämä epämiellyttävä sivumaku on peräisin. En vaan muista, että muiden panimoiden oluiden kanssa samaa efektiä olisi ainakaan useampaan kertaan vastaan tullut. Olut tuli kuitenkin pinnisteltyä loppuun kaikesta huolimatta.

Olvin panimo tuskin mikään suuri olutharrastajien pyhiinvaelluskohde on, mutta luulisi nyt, että paikkaan voisi jonkun kunnollisen olutbaarinkin avata. Sinällään ihan asiallisen museon jälkeen tämä oluen irvikuva jätti aika huonon fiiliksen koko panimosta, vaikka esimerkiksi läheisestä marketista varsin kelvollista tölkitettä Olvin craft-sarjan olutta saikin.

Mistä: Museo ja olut Olvin panimolla Iisalmessa.

Lyhyesti: Olut oli pahaa, museo kohtuullisen tyydyttävä.

Hinta-laatu-suhde: Museon suhteen ok, kun kerran oli ilmainen. Oluen suhteen aivan surkea, vaikka en nyt muistakaan paljonko se maksoi.

Matkan varrelta haalittu välipala. Hienoa, että valmistaja rehellisesti myöntää unohtaneensa valmistusohjeet.