Visiitillä Kemiönsaaressa

Lyhyen ajomatkan päässä Mathildedalista sijaitsee Kemiönsaari, toisella kotimaisella Kemitoön. Ja panimohan se sielläkin nykyään sijaitsee. Mutta ennen sitä hieman historiaa ja matkailua: Kyseessä on varsin kookas saari (tai oikeastaan kunta koostuu ueammastakin saaresta) ja asukkaita on lähemmäs 7000. Nähtävyyksiin kuuluvat mm. Saaristomeren kansallispuisto ja Bengtskärin majakka, jotka tällä kertaa tuli kuitenkin jätettyä välistä. Taalintehtaalla sen sijaan tuli vierailtua. Kylä on kehittynyt jo 1686 perustetun Taalin masuniin ympärille. Osittain entisöidyt ruukit ovat kuitenkin uudempaa perua ja ne on rakennettu 1800-luvulla. Slagitiilta näytti jälleen olleen rakennusaineena käytetyn. Muistelen myös lukeneeni, että alunperäisen (1600-luvun) masuunin rauta kuljetettiin jonnekin muualle jatkokäsittelyä varten.

Paikkana Taalintehdas oli melko äkkiä nähty. Kylässä sijaitsi pari kauppaa (pakolliset S- ja K-ketjun liikkeet, sekä jokin lähinnä sekatavarakaupaksi luonnehdittavissa oleva myymälä). Muita palveluita edustivat käsittämättömän rumassa rakennuksessa yhdessä rajavartiolaitoksen kanssa sijainneet Alko ja apteekki, vierasvenesatama, muutama ravintola ja kahvila. Poikkesimme kalaburgerille/-operaleivälle yhteen niistä (paikan nimen olen valitettavasti jo unohtanut). Hyvää oli, eikä kympin hintakaan ollut lainkaan paha.

Paluumatkalla pysähdyimme vielä keskustaajamassa, jonka Alkosta kävin tekemässä pari paikallishankintaa: Kimito Brewingin Mandarina Vehnän sekä Mathildedalin kyläpaninon Teijon. Ensinmainittu tulikin jo korkattua ja varsin raikkaaksi ja aavistuksen sitruksiseksi vehnäolueksi todettua. Neilikat ja banaanit olivat tällä kertaa melko pienissä rooleissa. Olisin ehkä kaivannut jopa hieman voimakkaampaakin humalointia, mutta maistuva olut joka tapauksessa.

Alkon lisäksi toinen ennalta netistä selvitetty pakollinen pysähdyspaikka oli K-Market Kompass, jonne Kimito Brewing toimittaa omaa kaupan nimikko American Red Alea. Varsinaista omaa myymälää panimolla ei käsittääkseni olekaan. Kompassissa oli kuitenkin hyvä valikoima Kimiton lisäksi muitakin paikallisia pienpanimo-oluita, mutta niistä lisää ehkä ensi kerralla.

Olin aiemmin pitänyt red alea hieman tylsänä oluttyylinä, mutta joudun ehkä jatkossa korjaamaan mielipidettäni. Muistiinpanoihini olen kirjannut seuraavaa: 4,5%. Samea, punaruskea. Tuoksussa humalan eksoottista hedelmää ja mallasta. Maku aika lailla tasapainoinen. Jonkin verran katkeroita. Hyvä olut.

Varsin rajoitetun saatavuuden vuoksi päädyn poikkeuksellisesti ostamaan oluita heti kerralla peräti kaksi jo ennen maistamista (ei, en ole niin pihi, mutta valikoimaa vaan nykyään riittää niin, etten halua joutua tilanteeseen, jossa jääkaapissani olisi useampi ei-niin-laadukas pienpanimotuote). Toinen pullo tuli nautittua äsken ruokajuomana ja hampurilaisen kaverina se vasta toimikin. Täytynee jatkossa olla ylenkatsomatta tätäkään oluttyyliä. Ainakin näiden kahden oluen perusteella minulle jäi myös varsin positiivinen käsitys Kimito Brewingista.

Olutmatkailija Mathildedalissa

Mäkinen maantie mutkittelee peltojen ja metsiköiden keskellä Varsinais-Suomessa. Välillä vastaan tulee erikoisen näköisiä tummasta tiilestä muurattuja rakennuksia, joiden luen myöhemmin olevan valmistettu slagitiilestä. Kyseessä on raudan valmistuksessa syntyneestä masuunikuonasta valettu harkko. Alueen historia onkin vahvasti kytköksissä ruukkitoimintaan.

Mathildedalin ruukkitehtaat perustettiin vuonna 1852. Ymmärtääkseni raaka-aineena käytettiin tuossa vaiheessa järvimalmia. Raudan valmistus vaati sekä vesivoimaaa palkeiden käyttöön, että runsaasti puuhiiltä, joten valmistus kannatti keskittää paikkoihin, joissa molempia oli hyvin saatavilla. Perniön alueella on toiminut ainakin kolme eri ruukkia melko lähekkäin: Kirjakkalassa, Teijossa sekä Mathildedalissa. Raudan valmistus on näissä kaikissa toki loppunut ja aikapäiviä sitten, mutta osa rakennuksista on edelleen pystyssä. Mathildedalissa, tai suomeksi Matildassa, ne ovat saaneet uuden elämän mm. ravintoloina ja käsityöläispuoteina.

Ruukin toimintavuosina Mathildedal oli ilmeisesti varsin omavarainen. Työläisilläkin oli pienet maatilkut, joissa he kasvattivat perunoita ja muita elintarvikkeita ja kylässä oli myös yhteisnavetta ja leipomo. Nykyisin nämä rakennukset ovat yksityisomistuksessa ja muutettu asuintaloiksi, mutta entisen osuuskaupan tiloissa toimii Kyläravintola ja Kyläpaahtimo Terho. Tarjolla on mm. pienpaahtimon kahveja sekä rakennuksen takana sijaitsevan Mathildedalin Kyläpanimon oluita.

Vimma Barley Winea en muista ainakaan missään muualla nähneeni, joten pitihän sitä testata. 11% alkoholia ja melko voimakas maltainen maku. Jonkin verran myös aromihumalointia mukana. Kyseessä taisikin itse asiassa olla American Barley Wine eli siinä mielessä hieman reilumpi humalointi oli ihan asiaan kuuluvaa. Kovin hyvin olut kuitenkaan lämpinä kesäpäivänä terassilla nautittavaksi sopinut, mutta tulipa kuitenkin testattua. Enkä tällä tarkoita, että olut olisi ollut mitenkään huonoa, mutta se olisi pitänyt nautiskella täysin toisenlaisessa tilanteessa.

Utelias olutmatkaaja ei tietenkään maltttanut olla kurkistamtta myös itse panimon ovesta sisään, kun se kerran oli auki. Samanlaisia metallisia käymisastioitahan siellä oli, kuin muuallakin pienpanimoissa. Keittokoosta ei harjaantumaton silmäni osaa mitään sen kummempaa sanoa.

Puodin puolella myynnissä oli myös lähileipomon leipää sekä leivonnaisia, jotka olivat kaikki varsin herkullisia. Liian myöhään ei paikalle kannata kuitenkaan saapua, sillä parhaat herkut on usein myyty lähempänä sulkemisaikaa. Tai näin rohkenisin muutaman päivän kokemuksella väittää. Myynnissä oli tietysti myös kauppavahvuisia oluita, joista tulikin reissun aikana maisteltua (muistaakseni) kaikki muut paitsi NZ Porter, jota lopulta päätin kuitekin myös ostaa pullollisen mukaan. Jonain päivänä senkin vielä maistelen.

Maistamistani oluista Mathilda oli mielestäni varsin hyvä, joskin yllätyksetön, hieman miehdohko (4,5%) vehnäolut. La Mer APA ilahdutti raikkalla humaloinnillaan ja oli ehkä panimon toiseksi paras kauppavahvuinen olut. Muutoinkin kuuluu ehdottomasti melko harvalukuisten hyvien kauppavahvuiden APA:jen sarjaan. Paras panimon kauppavahvuisista oli kuitenkin Dorfiksi nimetty pils, jonka rapsakka jalohumalointi ei jättänyt oikeastaan mitään sijaa moitteille.

Rekolan panimon (joka on ilmeisesti vaihtanut nimensä Fiskarsin panimoksi) kanssa yhteistyössä pannusta kesä-kölsch Rölssistä intouduin tekemään jopa hieman muistiinpanoja.

Alkoholia 4,5%. Ulkonäkö on vaalen keltainen ja samea. Tässä vaiheessa mieleen hiipii epäilys siitä, mahtaako tämä olla lainkaan mitään sukua kölschille, koska muistaakseni sen pitäisi olla kirkasta. Jatketaan nyt kuitenkin maistelua. Tuoksu on raikkaan sitruksinen, hieman vehnäolutmainenkin (muistaakseni valmistuksessa olikin käytetty myös vehnämallasta). Maku on raikas, hiilihappoja sopivasti. Mausteena käytetty rosmariini erottuu melko hennosti, mutta tunnistettavasti humaloinnin viimeisintä näykkäysyä.

Helposti juotava ja raikas kesäolut, mutta ei tällä uskoakseni kauheasti ole perinteisen kölschin kanssa tekemistä. Hintaa taisi olla 3,90 € eli aavistuksen edullisempi olut saisi olla, jotta hinta-laatu-suhde nousisi hyväksi. Vaan eipä sillä niin väliä, sillä ei tätä enää vissiin mistään saa tänä kesänä. Alkuviikosta myytiin kesän viimeiset pullot ja uutta tulee sitten ensi kesänä. Toivottavasti.

Kaiken kaikkiaan Mathildedalista - sekä kylästä, että panimosta - jäi oikein miellyttävä vaikutelma. Kaikki maistamani panimon oluet olivat vähintäänkin kunnollisia ja palvelu ystävällistä. Myös muiden lähistöllä toimivien panimoiden tuotteisiin tuli tutustuttua, mutta niistä lisää myöhemmin.

Maistossa Jacobstadsin Fäboda

Kuutisen kilometria Pietarsaaren keskustasta länteen sijaitsevat Fäbodan hiekkarannat: Iso- ja Pikkuhiekka sekä Kahvilan (vaiko Kahvituvan) ranta. Kyseessä ei ehkä ole aivan sellainen trooppinen paratiisi, kuin Jacobstads-panimon valmistaman Fäboda-oluen etiketissä kuvaillaan, mutta monta kuumaa kesäpäivää siellä on nuorempana kuitenkin tullut vietettyä.

90-luvun lopulla, sekä vielä 2000-luvun vaihteessa nuoriso kokoontui Febiksen juhannusta viettämään. Alkuun kaveriporukkamme matka taittui pyörillä. Myöhemmin sitten kaverin täydessä lastissa ollut Lada Samara ajettiin parkkiin rannan läheisyyteen. Bacardi Breezer oli juuri saapunut Suomeen ja yhdet sellaiset piti tietysti teltan pystytyksen jälkeen käydä kahvilassa nauttimassa. Loppuilta meni sitten omia juomia nuotion ääressä juodessa. Muistan myös elävästi seuraavan aamun raukeassa väsymyksessä tekemäni perhosbongauksen, kun ritariperhonen liiteli leirimme halki. Ei mikään aivan pieni hyönteinen. Vuosi vuodelta väki kuitenkin väheni ja bileet siirtyivät muualle. Fäbodassa tuli kuitenkin edelleen käytyä uimassa ja joskus myös beachvolleyta pelaamassa. Vesi on yleensä ollut todella kylmää. Useampaan vuoteen en ole kuitenkaan paikassa käynyt. 

Jacobstads-panimosta kirjoittelin jo aiemmin, joten en nyt sen suuremmin ala tällä kertaa panimoa esitellä. O'Learyssa ei tullut tälläkään reissulla poikettua. mutta K-Market Jeppikseen oli saapunut panimon toinenkin olut, jonka nimi lienee lukijalle tässä vaiheessa jo selvä. Kyseessä on varsin mieto, vain 3,1% alkoholia sisältävä, sessio IPA:ksi tituleerattu olut.

Pulloni parasta ennen -merkintä oli 12.7.2018 eli maisteluhetkellä oluella oli uskoakseni ikää vain viisi päivää (mikäli säilyvyyttä luvataan vuosi). Ulkonäöltään juoma oli vaalean keltainen ja hieman samea (kuvassa olut näyttää enemmän oranssilta, mutta muistaakseni väri oli todellisuudessa vaaleamman keltainen). Tuoksu raikkaan sitruksinen. Aavistus mangoakin mukana. Maku ensin sitruksisen raikas ja sitten pääosan ottavat varsin runsaat katkerot. Lähinnä humaloinnilla tässä pelataan, mallas jää aika lailla taustalle. Vähän siinä ja siinä meneekö humalointi överiksi, mutta mielestäni paketti pysyy kuitenkin kasassa.

Mistä: K-Market Jeppis. Hintaa oli muistaakseni 3,99 €.

Lyhyesti: Ihan hyvä, voimakkaasti humaloitu, matala-alkoholinen janojuoma, etenkin jos humalointi on tärkein valintakriteeri.

Hinta-laatu-suhde: Välttävä. Saman hintainen, kuin mielestäni parempi Victorius Secret. Parin euron hintaisena janojuomana tulisin toisaalta varmankin ostamaan uudestaankin.

Maistossa Victory Hop Ranch Imperial India Pale Ale

Imperial IPA:aa Jenkeistä. Käsittääkseeni Imperial IPA on synonyymi Double IPA:lle. Alkon valikoimasta tuli tämä Victory Hop Ranch Imperial India Pale Ale bongattua. Vielä näyttää muutama pullo ympäri Suomea olevan jäljelläkin.

Valmistajana Victory Brewing Company Pennsylvaniasta. Äkkiseltään en muista muita panimon oluita koskaan maistaneeni. Ratebeerin kautta valmistaja kertoo humalina käytetyn Mosaicia ja Azacc. Jälkimmäinen on itselleni aivan vieras. Ilmeisesti saanut nimensä haitilaisen maanviljelyksen jumalan mukaan ja melko hiljattain jalostettu. Troopista hedelmää ja sitrusta pitäisi tuoksusta löytyä ja mausta mausteista mangoa, ananasta, mandariinia ja mäntyä. Tuoreushan näissä valtameren takaa tulleissa tapaa haasteena olla. Tässä parasta ennen päivä 15.11.2017. Tuskinpa siis aivan juuri pullotettua. Alkoholia 9%. Testataampa. 

Ulkonäkö oranssinkeltainen ja sameahko. Tuoksu on aika tyypillistä vahvaa IPA:a: troopillista hedelmää yhdistettynä sitruksisuuteen. Maku on omaan suuhuni varsin hyvin sopiva: suutuntuma on melko pehmeä, makua hallitsee jonkin verran käpyinen, hieman katkeroinen humalamehu, jossa hillitysti myös trooppista hedelmää sekä sitrusta. Todennäköisesti terävimmät hedelmien aromit ovat oluesta jo haihtuneet, mutta kokonaisuus on silti varsin miellyttävä, vahvuudestaan huolimatta kuitenkin raikas, ja tuo jollain tapaa mieleen myös jotkin maistamani NEIPA:t, mutta toisaalta ei tämä ole lainkaan makeaa. Eikä myöskään yhtä sameaa, tai suutuntumaltaan niin runsasta. Katkeroitakin on mielestäni mukana suht maltillisesti. Alko ilmoittaa kuitenkin peräti 95 EBU:a, mutta käytännössä jälkimaku on kyllä selvästi vähemmän katkeroinen, kuin lukemasta voisi olettaa. Liekö aika tehnyt tehtävänsä niidenkin suhteen. Mitään virhemakuja tai kummallisuuksia en havaitse. Esimerkiksi samalla kertaa nettikaupasta tilaamaani Brewdogin Elvis Juiceen verrattuna tämä on aivan mestarillista olutta (sinällään harmi ettei siitä tullut muistiinpanoja tehtyä, mutta jotenkin ihmeen tunkkaista tavaraa).

Mistä: Alkon nettikaupasta tilasin hintaan 5,98 €.

Lyhyesti: Pitkän matkan tehnyt, kuitenkin varsin hyvä vahva IPA. Kiinnostavaa olisi päästä maistamaan myös tuoretta versiota.

Hinta-laatu-suhde: Menettelee. Hyvä olut, mutta hintakin on melko korkea

Maistossa Ölvisholt Skadi Farmhouse Ale

Jatketaan saisonilla. Tai niin ainakin luulen. Kyseessä Islannin tuliainen Skadi Farmhouse Ale. Valmistajana panimo nimeltä Ölvisholt. Farmhouse ale assosioutuu mielessäni vahvasti saisoneihin ehkä vahvimmin Boulevard Tank 7:n ansiosta. Vilkaisu korkeimpaan auktoriteettiin eli BJCP:n kertoo saisoneista seuraavaa: "Often called  Farmhouse ales in the US, but this term is not common in Europe where they are simply part of a larger grouping of artisanal ales". Islanti on kuitenkin monessa mielessä sen verran lähellä Jenkkilää, että uskoisin kyseessä olevan saisonin. Ratebeer tarjoaa lisävahvistusta luokittelemalla oluen niin ikään saisoniksi.

Etiketti kertoo kysessä olevan 7,5% alkoholia sisältään vedestä, ohra-, vehnä- sekä ruismaltaasta, sokerista, humalasta, hiivasta ja islantilaisesta "Angelica seedsista" valmistetun juoman. Maisteluhetkellä minulla ei ollut Googlea käytössä, joten mausteena käytettyjen siementen suomenkielinen nimi jäi salaisuudeksi.

Ulkonäöltään Skadi on samea ja meripihkan värinen eli jos kyseessä on saison, niin odotettavissa on esim. Pyynikin versiota enemmän mallasta. Alkoholiakin on pari prosenttia enemmän, joten tyylipuhtaassa suorituksessa maku tulisi olla lähempänä belgi-tripeliä, kuin blonde alea. 

Tuoksu yllättää täysin. Jotain tuttua, mutta mitä? No sitä keltaista, hieman makeaa sinappia, jota kaikissa yleisötapahtumissa tarjoillaan grillimakkaran kanssa. Lämmetessä tuoksuun tulee jonkin verran mukaan belgihiivasta peräisin olevia tripeliä muistuttavia elementtejä.

Suussa olut on melko hapokas, jonkin verran mukana on maltaisia makuja sekä myös sinappista mausteisuutta. Loppumaku on kuiva. Aavistus myös tyypillisempia belgihiivan käymisesta syntyneitä makuja, jotka voimistuvat oluen lämmetessä niin, että lopulta maku alkaa muistuttaa jo belgi- tripeliä. Hieman lämmittävää alkoholiakin.

Mistä: Valtion viinakaupasta (Vínbúðin Austurstræti) Reykjavikista.

Lyhyesti: Erikoinen sinappinen aromi. Melkeinpä olisin ollut muutoin valmis luokittelemaan tämän Bière de Gardeksi, vaikka maistelukokemukseni kyseisestä tyylistä onkin varsin rajoittunut. Missään nimessä ei mikään tyypillinen saison. Kyllähän tätä yhden pullon joi, mutta tuskin uudelleen kuitenkaan ostaisin. Niin ja ne siemenet. Väinönputkesta olivat ilmeisesti peräisin.

Hinta-laatu-suhde: En muista enää paljonko olut maksoi, mutta Islannin yleisen hintatason huomioiden veikkaisin, ettei hinta-laatu-suhde kovin kummoinen ole.

Maistossa Pyynikin Saison

Aamulla tuli pohdittua saisonia tyylinä enemmänkin, joten tuntui jotenkin luonnolliselta korkata kuuman päivän päätteeksi sellainen. Vaikka olenkin kiistämättä hieman puolueellinen (eli omistan pari panimon osaketta) Pyynikin Käsityöläispanimon suhteen, niin hieman jännityksellä Pyynikin Saison silti auki sihahti. Etenkään vaaleissa kauppavahvuisissa oluissa panimo ei ole onnistunut makuhermojani aina täysin miellyttämään. Tuoreimpana esimerkkinä Juti #7 pale ale, joka oli muistaakseni melko mautonta. En tosin välttämättä kuulunut aivan kohderyhmäänkään. Toisaalta esimerkiksi Big 4 Sunin lakkasaison on mielestäni ihan onnistunut olut. Jännityksellä siis kaadoin tämän normi-saisonin lasiin ja kuvauksen jälkeen olikin jo tuomion aika.

Silmä: Kullankeltainen ja samea. Jättää lasiin reilun sentin mittaisen vaahdon.

Nenä: Mausteisuutta, ehkä aavistus vehnämaltasta peräisin olevaa aromia sekä selkeää sitrushedelmää.

Suu: Hiilihappoja löytyy, kuten saisonista kuuluukin. Alkumaku on hedelmäinen ja aavistuksen ehkä hapankin, taittuen sitten kuivaksi ja hieman pippuriseksikin. Kokonaisuus kuitenkin varsin raikas. Kuten väristä ja 5,5% vahvuudesta pääteltävissä olikin, on olut melko kevyt olematta kuitenkaan millään tavalla vetinen.

Mistä: Tampereelta Sokoksen Alkosta. Hintaa oli 4,73 €.

Lyhyesti: Mielestäni varsin tyylipuhdas kesäinen saison. Koska kyseessä on vieläpä yksi suosikkityyleistäni, niin ilahduttuhan tämä sydäntäni.

Hinta-laatu-suhde: Ok. Ei nyt aivan halvimmasta päästä, mutta laatuun suhteutettuna kuitenkin hyväksyttävä. Tulen hyvin todennäköisesti ostamaan toistekin.

Kuuluuko happamuus saisoniin? Tapaus Blaugies La Moneuse.

Kuten tarkkasilmäinen blogin lukija on saattanut huomata, ovat saisonit lähellä sydäntäni. Olen mieltänyt tyylilajin keskeisimmiksi ominaisuuksiksi runsaahkon hiilihapon, hiivasta peräisin olevat hedelmäiset ja mausteiset maut sekä kuivan viimeistelyn. Viime aikoina vastaan on kuitenkin tullut pari hämmentävänkin hapanta tyylilajin edustajaa. Osa näistä on helppoa kuitata pienpanimoiden kokeiluiksi, mutta viimeisintä yllätystä ei välttämättä niinkään.

Mökkireissulla ruokajuomaksi tuli korkattua belgipanimo Brasserie de Blaugiesin saison nimeltään Blaugies La Moneuse. Maisteluolosuhteet eivät täysin optimaaliset olleet, eikä muistiinpanojakaan tullut tehtyä. Silti minua yllätti se, miten hapanta olut oli. Alkuun jopa lähes lambicmaisen. Muistaakseni myös tämän saisonin kanssa happamuus väistyi maistelun edetessä ja mukaan tuli myös noita aiemmin mainitsemiani (käsittääkseni) saisonille tyypillisiä piirteitä. Oli kuitenkin jälleen kerran aika kaivaa esiin BJCP maisteluopas ja tarkastaa millaista saisonin oikeasti pitäisi olla.

Oppaan mukaan saison on yleensä vaaleaa ja raikasta. Hiivan tulisi käyttää suurimman osan vierteen sokereista alkoholiksi ja hiilidioksidiksi, joten erityisesti jälkimaku on hyvin kuiva. Hiilihappoa tulisi löytyä runsaasti. Ohran lisäksi makua haetaan usein myös muista viljalaaduista täydentämään hiivan aikaansaamia hedelmäisiä ja mausteisia makuja. Fenoleita ei tulisi ainakaan runsain mitoin löytyä. Käytännössä fenolit ymmärtääkseni muistuttavat neilikkaa, tai muita yrttejä, ja jopa laastaristakin löysin maininnan. Tyypillisimmin näitä makuja kuuluu löytyä saksalaisista vehnäoluista.

Saisonin tuoksusta tulisi löytyä samoja elementtejä, kuin mausta, eli hiivan tuottamia hedelmäisiä aromeita ja mausteita - lähinnä pippuria. Saisonin valmistuksessa on sallittua käyttää mausteena myös yrttejä tai muita mauisteita, mutta niiden aromien tulisi olla sen verran hillittyjä, etteivät ne dominoi tuoksua. Humalan aromeita sallitaan enintään keskitasoa vastaava määrä ja niistä tulisi löytyi kukkaisuutta, maata, mausteita tai hedelmää. Vahvemmissa versioissa tuoksussa saa olla pieni häivähdys alkoholiakin. Vaaleissa versioissa mallas tulee esiin melko hillitysti, mutta tummemmissa versiossa maltaan keksimäiset, karammelliset tai suklaata muistuttavata aromit ovat hyväksyttäviä. Happamissa versiossa enintään keskivahva happamuus tuoksussa on sallittua.

Makupuolelta sitten ainakin keskitasoa olevaa sitrushedelmäistä mausteisuutta (lähinnä siis pippuria) sekä miedohkoa ja pehmeää mallasta (tummemmissa enemmänkin). Lisäksi vähintäänkin keskivahvaa katkeroa, jonka tilalla voi kuitenkin olla myös happamuutta, mutta molemmat eivät saisi esiintyä samanaikaisesti. Loppumaun tulisi olla hyvin kuiva ja saisonissa se ei saa koskaan olla makea. Humalointi enintään keskitasoa ja oluen tasapainon pitäisi olla enemmänkin kallellaan hedelmään ja mausteeseen, kuin katkeroon tai happamuuteen (jotka molemmat siis ovat hyväksyttäviä, mutta eivät samanaikaisesti). Mahdolliset lisämausteet eivät saa ottaa liian isoa roolia. Alkoholin ei edes vahvemmissa versiossa tulisi juurikaan maistua. Brettanomyces ei BJCP:n mukaan saisoniin kuulu. Saisonit, joiden valmistuksessa sitä on käytetty kuuluvat oppaan mukaan American Wild Ale -kategoriaan.

Täyttääkö Blaugies La Moneuse mielestäni sitten saisonin kriteerit? Hyvinkin luultavasti, vaikka asian varmistamiseksi minun pitäisi maistaa olutta vielä uudelleen. Happamuus ei kuitenkaan ollut liiallista, mutta se tuli minulle silti yllätyksenä. On aika yllättävää, että tälle oluttyylille sallitaan näinkin suuri vaihtelu eri makujen suhteen (käsittääkseni myös mausteisuus-hedelmäisyys-akselilla sallitaan varsin suurta vaihtelua). Vaikka monia hapanoluita arvostankin, niin nautin saisonini mieluummin ilman kovinkaan voimakasta happamuutta. La Moneusessa se korostui mielestäni hieman turhankin voimakkaasti, vaikka oluet muutoin varmasti ensiluokkaista olikin. Sen sijaan esimerkiksi SOPP:ssa maistamni Maistilan Mormuska Saison oli sen verran hapanta, että sijoittaisin sen BJCP:n ohjeistamana enemmänkin American Wild Ale -kategoriaan (toki se sinne kuuluisi jo pelkstään silläkin peruteella, että muistaakseni panimonkin mukaan sen valmistuksessa on käytetty brettaa). Samaan kategoriaan menevät myös Wild Beerin Ninkasi ja Grassrootsin Artic Saison, vaikka molemmista löysin Maistilaa enemmän saisonille tyypillisiä elementtejä.

Maistossa olutta Jeppiksestä: Jacobstads Victorious Secret

Pietarsaari eli tuttavallisemmin Jeppis. Vanha, muttei välttämättä aina niin rakas kotikaupunkini 19 ensimmäisen elinvuoteni ajan. Pienpanimobuumi näyttää edenneen siihen pisteeseen, että panimo sinnekin näyttää putkahtaneen. Paitsi ettei ihan.

Internetin mukaan Jacobstad-panimo on perustettu vuonna 2015. Suomen pienpanimot-nettisivusto esittellee sitä seuraavasti: "Pyynikin käsityöläispanimo on perheyritys joka aloitti oluenvalmistuksen joulukuussa 2015. Oluet valmistetaan vanhan taidekoulun tiloissa Uusikaarlepyyssä ja myynti tapahtuu tavaramerkillä 'Jacobstads ®'. Alkuvaiheessa tuotteita on saatavilla Pietarsaaren ja Vaasan valikoiduissa ravintoloissa." 

En tiedä mistä Pyynikki on esittelyyn mukaan eksynyt. Tietääkseni panimoilla ei mitään yhteistoimintaa ole. Joka tapauksessa oluet pannaan itse asiassa Uusikaarlepyyssä, joka sijaitsee noin 20 km Pietarsaaresta etelään. Ja jotta asiat olisivat mahdollisimman monimutkaisia, niin panimon virallinen nimikin on ilmeisesti Pedersöre Hantverksbryggeri Ab. Suomeksihan Pedersöre on Pietarsaaren maalaiskunta, vaikka se toki suoraan käännettynä enemmän Pietarsaarta muistuttaa, kuin paikan ruotsinkielinen nimi Jakobstad. Joka oikeasti kirjoitetaan siis ilman c:tä (vaikka joku ABC-huoltamokin on sitä jo kertaalleen aiemmin yritti ceellä kirjoittaa saaden aikaan hirveän haloon).

En ole aikaisemmin panimon oluita Pietarsaaressa markettien hyllyillä nähnyt. Ilmeisesti niitä onkin ollut paremmin saatavilla Vaasan pubeista, eikä saatavuus Pietarsaaressa vieläkään ole mitenkään erityisen kattavaa. Jeppiksen jäljellä olevista noin kolmesta baarista aikaisimmin, jo peräti klo. 16 auenneesta Black Sheepistä ei Jacobstadin oluita saanut. Hanaan oli sen sijaan päätetty jostain syystä roudata lähes toiselta puolelta Suomea varsin keskinkertaista Teerenpelin IPA:a. Klo 17 auenneesta O'Learysta Jacobstadsin tuotteita olisi mahdollisesti saattanut saada, mutta aikataulu ei tällä kertaa siellä vierailua sallinut.

K-Supermarket Jeppiksessä oli kuitenkin vielä muutama pullo jäljellä juhannukseksi hyllyyn saapunutta Victorius Secret IPA:a. Päätin poimia yhden niistä mökkireissulla maisteltavaksi.

Uuden pienpanimo-oluen maisteleminen on aina jännittävä tapaus. Valittevasti syynä siihen on liiankin usein se, että olut osoittautuu vähintäänkin epäilyttäväksi. Tällä kertaa oli kuitenkin toisin. Väriltään Victoria's Sec... eikun... Victorius Secret oli kirkkaan merkipihkainen. Tuoksussa oikeaoppisesti humalan eksoottista hedelmää ja hieman pihkaista käpyä. Maussa samoja elementtejä mukavasti tasapainossa. Katkeroitakin löytyi lopusta mukavasti, joskaan ei mitenkään erityisen runsaasti. Oikein hyvä ja tasapainoinen olut kuitenkin. Toki 4,4% verottaa runkoa sen verran, että seuraavana nautittu 9% Chimera Imperial IPA latasi täysin eri laidalta kaikkea mahdollista, mutta siitä huolimatta Jacobstad pääsi yllättämään positiivisesti.

Mistä: K-Market Jeppis, hintaa taisi olla vähän päälle 3 €.

Lyhyesti: Varsin onnistunut kauppavahvuinen IPA ilman sen kummempia erityistemppuja.

Hinta-laatu-suhde: Kohtuullinen. Hintaa tulisi painaa alas vähintään noin 2,5 euroon, jotta tätä tulisi jatkossa useampi pullollinen mökkijuomaksi hankittua (mikä lienee kai sessio-oluen tarkoitus).