Olutmatkaaja Ruoholahdessa: One Pint Pub ja Hopping Brewsters "Kölsch"

 Enpä ollut aiemmin Ruoholahdessa varta vasten vieraillut. Kuluneella viikolla tuli kuitenkin päivä siellä vietettyä syksyisen sateen piiskatessa olutturistia ajoittain lähes vaakatasossa. Syksy oli totisesti tullut.

Päätin aloittaa vierailun lounaalla Pihka Meclussa. Sen tarkemmin ei paikkaan tullut etukäteen tutustuttua, mutta ajattelin voivani ehkä nauttia siellä ruuan kanssa jonkin oluen. Aika pian minulle valkeni kyseessä olevan paikallisten toimistotyöläisten varsin avaran ja osittain sen vuoksi epäviihtyisän ruokalan. Ruoka oli ihan perushyvää paremman tason buffet-lounasta. Tuskin kuitenkaan tulee koskaan uudestaan käytyä.

Olin ostanut päivälipun Helsingin julkiseen liikenteeseen. Ajattelin huristella raitiovaunulla edes takaisin ja välttää siten kastumista sekä säästää aikaa. Viisi minuuttia rautiovaunu nro 8:n pysäkillä värjölteltyäni tulin kuitenkin tosiin aatoksiin ja päätin kävellä parin pysäkinvälin matkan Kaapelitehtaalle tarkoituksenani tutustua Francesca Woodmanin valokuvanäyttelyyn. 8 euron sisäänpääsyn maksettuani päädyin keskelle nuorisojoukkoa, joka oli ehkä jostain lukiosta saapunut paikalle. Vetäydyin hetkeksi tsekkaamaan rinnakkaisen näyttelyn, sekä selaamaan myytävänä olleita kirjoja, jonka jälkeen sainkin katsella näyttelyä rauhassa. Woodmanin kuvat olivat yllättävänkin pieniä, enkä aivan heti lämmennyt niiden yllättävällekin intimiydelle. Jotain kiehtovaa niissä kuitenkin oli ja päätin itsekin kaivaa kamerani uudelleen esille kotiin päästyäni. Jospa sitä itsekin osaisi joskus ottaa jonkun hienon valokuvan. Nykyisin tulee kännykkäkameralla vaan räpsittyä kaikennäköistä joutavaa.

Kukapa uskoisi, että tässä rakennuksessa sijaitsee yksi Helsingin mielenkiintoisimmista pubeista.

Näyttely oli lopulta katseltu melko nopeasti. Kello oli vasta 14.30 ja minulle etukäteen vinkattu olutintoilijan helmi - One Pint Pub - aukeaisi vasta puolen tunnin kuluttua. Google maps kertoi siirtymään kuluvan jalkaisin vain 10 minuuttia, eikä ilma suoranaisesti kutsunut vetelehtelyyn. Niinpä päätin käydä tutustumassa Kauppakeskus Ruoholahteen. Vaikka tarjolla olisi ollut K-Raudan ja Tokmannin kaltaisia namipaloja, päädyin kuitenkin ostoskeskuksen aulassa sijainneeseen kahvilaan nauttimaan kupin espressoa ja selailemaan mukana kantamaani kirjaa. Kohti pubia lähdin viisi minuuttia vaille sen aukeamista. Perille saavuin tyylikkäästi kaksi minuuttia avaamisen jälkeen kolmantena asiakkaana. Pubi ei ulkoapäin näyttänyt mitenkään erityisen vetoavalta. Hanavalikoima oli ihan ok, mutta pulloja olisi löytynyt sitten sitäkin enemmän. En kuitenkaan jaksanut niistä alkaa juomaani valkkaamaan ,vaan valitsin mielenkiintoiselta vaikuttaneen Hopping Brewstersin jostain - myöhemmin ehkä selvinneestä - syystä lainausmerkkeihin kirjoitetun Kölschin. Kyseisen oluttyylin pitää olla ehdottoman tuoretta ollakseen hyvää ja ehkäpä kotimaisella tavaralla olisi tässä suhteessa etulyöntiasema.

Ensimmäinen epäilys heräsi oluen väriä tarkastellessani. Ei se tuon väristä Saksassa kyllä ollut! Eikä pullosta juotuna Suomessakaan. Toinen skeptisyyden hetki iski olutta haistaessa. Pelkkää hiivaa! Kolmannen kerran voittekin varmaan jo arvata. Alkuun olut vaikutti tosin ihan raikkaalta suussa, mutta jälkimaun banaani-fenoli-yms-esterit eivät varmasti kölschiin kuulu.

Enemmän tuotos muistutti mielestäni saksalaista vehnäolutta. Siksi nimikin oli ehkä lainausmerkeissä. Mutta miksi ihmeessä kutsua olutta joksikin muuksi, kuin mitä se on. Edes hipsujen kanssa. Eipä tämä nyt oikein vakuuttanut.

Kaivoin laukustani kirjan ja syvennyin siihen olutta hitaasti maistellen. Tällaisessa sivuroolissa nautittuna se meni alas ihan kivuttomasti. Pakkasin kirjan takaisin laukkuuni ja päätin suunnistaa kohti klassikoksi tiedettyä olutta sekä sitä tarjoilevaa pubia. Ulkona sade yltyi ja baariin alkoi valua lisää asiakkaita.