Pale alen historiikki, jonka lisäksi maistossa pari India pale alea: Magic Rock Cannonball ja Wildbeer Madness IPA

Ensin tuhti annos historiaa. Pale ale on alunperin brittiläinen oluttyyli, jonka historia ulottuu jo 1700-luvulle. Sitä ennen oluet olivat Britanniassa aina tummia: portereita tai stouteja. Syynä oli maltaiden kuumennus oluenvalmistuksen aikana. Tekniikan kehittyessä prosessi muuttui kontrolloidummaksi ja aikaa myöten mahdolliseksi tuli valmistaa myös vaaleampia ohramaltaita. Aluksi niistä valmistetut vaaleat oluet olivat kalliita ja vain varakkaimmat pystyivät niitä siemailemaan, mutta ajan myötä hinta laski ja pale alesta tuli hyvin suosittu. Tämä alkuperäinen vaalea ale oli nykyistä selvästi miedommin humaloitua.

Noin 1800-luvun puolivälissä alet alettiin jaotella bittereihin ja makeampiin brown aleihin ja muihin mietoihin aleihin. Terminä bitter sisälsi myös pale alen. Nykyisin bitterit ja pale alet yleensä erotellaan toisistaan, mutta jaottelu on ilmeisesti yhtä hataralla pohjalla, kuin esimerkiksi stoutien ja portereiden kanssa, eli mitään yksiselitteistä määritelmää ei ole olemassa.

Viktoriaaniseen aikaan Brittiläinen imperiumi levittäytyi joka puolelle maapalloa ja sanottiinkin, ettei aurinko koskaan laske imperiumin yltä. Ja kuten tiedämme, niin auringossa tulee kuuma. Tarvittiin olutta. Pitkiä laivamatkoja varten kehiteltiin hyvin säilyvää, runsaalla kädellä humaloitua olutta. Vastoin yleistä käsitystä India pale ale ei kuitenkaan ilmeisesti alunperin sisältänyt juurikaan muita oluttyylejä enempää alkoholia. 1800-luvun lopulla IPA:a valmitettiin jonkin verran myös Ausraliassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa, mutta tyylilaji pysyi vielä tässä vaiheessa brittiversiolle uskollisena.

Ensimmäinen maailmasota johti Britanniassa oluenystävän näkökulmasta kahteen varsin pitkäaikaiseen seuraukseen: Britti-IPA:n alkoholiprosentti laski verotuksen nousun myötä maksimissaan neljään (Olen joskus myös kuullut myös, että taustalla olisi ollut halu pitää tehdastyöläiset riittävän selvinä, jotta tehtaat olisivat saaneet tuotettua riittävästi sotatarvikkeita rintamalle). Sota vaati kaikilta raskaita ponnistuksia, joten pubit saivat tarjoilla olutta vain 21.30 saakka. Jo 80-luvun lopulta, vain reilut 60 vuotta ensimmäisen maailmansodan päättymisen jälkeen, pubit saivat taas luvan olla auki klo. 23.00 saakka. Nykyisin aukiolo on käsittääkseni vapaampaa, mutta tavallista on, että paikat menevät edelleen yhdeltätoista kiinni. Britit tuntuvatkin aloittavan oluen maistelun yleisesti ottaen aikaisemmin, kuin monet muut kansat.

Itseopiskellun oluthistorian mukaan seuraava suurempi kehitysaskel tapahtui vuonna 1980, kun hiljattain perustettu Sierra Nevada Brewing Company valmisti ensimmäisen pale alensa. Aromihumalointi nimenomaan amerikkalaisilla humalilla yhdistettynä hedelmäiseen mallaspohjaan tekivät oluesta tunnistettavasti erilaisen ja muodostuivat tyypilliseksi tälle pale alen jenkkiversiolle. Uusia pienpanimoita alkoi syntyä joka puolelle hieman samaan tapaan, kuin Suomessa viime vuosina.

Minua on hieman hämmentänyt pale aleihin liittyvässä terminologiassa se, mikä erottaa India pale alen American pale alesta. Ja mitä sitten on pelkkä pale ale. Vastausta etsiessäni sain jälleen kerran todeta sen olevan häilyvä, etenkin kun terminä IPA sisältää sekä jenkki-, että brittiversiot. Karkeasti ottaen IPA saattaa olla alkoholipitoisuudeltaan hieman vahvempaa, maussa voi olla enemmän katkeroa ja humalonti etusijalla, kun taas APA:ssa rungon mallas tulee selvimmin esiin.

Pale ale on sitten yleistermi, jonka alle menevät myös bitterit, austraalialaiset amber alet, belgialaiset blondet, irlantilaiset red alet, skottien alet, ranskalaisten bière de gardet jne. Reilummin humaloituihin pale aleihin liittyyvät vielä läheisesti termit EBU ja IBU. Ensinmainittu on eurooppalainen ja jälkimmäinen kansainvälinen yksikkö, jolla mitataan humaloinnin katkeroita. Mittaustekniikassa on jotain pieniä eroja, mutta käytännössä mitä korkeampi lukema, sitä enemmän katkeroa. Kevyissa lagereissa saattaa olla noin 5 IBU:a ja ja todella humaloidussa IPA:ssa 100, joka alkaa myös olla maksimimäärä, joka on mahdollista maistaa.

Ja juuri kun olutmatkaaja on oppinut ymmärtämään nämä termit, tulee vastaan taas uusia: West Coast IPA, East Coast IPA, Double IPA, New England IPA... Länsirannikon IPA:ssa humalointi korostuu, kun taas idässä panostetaan rungon ja humaloinnin väliseen tasapainoon. Tuplaversio, kuten arvata saattaa, on vahvempaa ja vieläkin humaloidumpaa (jotta asiat olisivat mahdollisimman monimutkaisia, tästä tyylistä saatetaan käyttää myös nimeä Imperial IPA). Uuden Englannin nahkamie... eikun siis NEIPA on sitten vasta (todennäköisesti) nousemassa oleva trendi. Tämä olut on sameaa ja joskus sitä kutsutaan myös Vermount IPA:ksi ensimmäisten olutta valmistaneiden panimoiden sijainnin mukaan. Jälkimaussa ei ole juurikaan humalaista katkeroa vaan enemmän mehuisaa makeutta. Kuulostaa jännältä. Toivottavasti näitä saadaan joskus Alkokin valikoimaan (Sonnisaaren Humalaja saattaa joidenkin lähteiden mukaan tätä tyyliä jo edustaakin). Niin ja sitten vielä se Black IPA. Kyseinen tyylihän on melkoisen ristiriitainen jo nimensä puolesta: vaalea tumma ale... Kysessä on joka tapauksessa rapsakammin humaloitu tumma olut.


Ja sitten onkin jo oluen aika. Lähi-Alkooni on saapunut muutama mielenkiintoinen erikoiserä, joista ensimmäisenä on aika poksauttaa Magic Rockin Cannonball. Ulkonäkö on hieman samea ja tuoksu IPA:lle tyypillisesti trooppisen hedelmäinen. Alkoholia näyttää löytyvän 7,4%. Maussa sitrusta ja runsaasti humalan katkeroa. Jälkimaku tuntuu jatkuvan pitkään.

Mistä: Alkosta 4,19 euron hintaan.

Lyhyesti: Varsin tyylipuhdas IPA tuoksunsa ja makunsa puolesta. Omaan makuuni ehkä hieman liikaakin katkeroa. Alkon mukaan 89 EBU:a.

Hinta-laatu-suhde: Kunnossa. Vaikkei tämä nyt ihan omaksi suosikki-IPA:kseni yltänytkään, niin varsin hyvä olut.


Seuraavaksi sitten Wild Beer Madness IPA. Päädyin tosin nauttimaan tämän oluen vasta seuraavana iltana, joten mitään suoraa vertailua en pystynyt tekemään. Tölkin kyljesssä komeilee teksti "Hops + hops + hops!" joten pelkäsin, että vieläkin kovempaa katkeroa on luvassa. Alkoholia 6,4% ja Alkon nettisivuilta lunttaan nyt oluesta löytyvän 67,4 EBU:a. Maku olikin selvästi enemmän mieleeni makean maltaisine runkoineen. Humalointi on tässä mielestäni paremin tasapainossa, mutta toki sitä on selvästi mukana. Ulkonäkö myös samea. Tuoksussa ainakin sitrusta.

Mistä: Alkosta 4,95 euron hintaan.

Lyhyesti: Tyylillisesti tämä ehkä menee sitten enemmän APA:n puolelle, vaikka Briteissä onkin valmistettu. Niin tai näin, tästä minä tykkään ja minun suuhuni juuri tämä humaloinnin ja mallaspohjan sopiva tasapaino tuntuukin olevan vahvaa humalointia tärkeämpi. Oikein hyvä olut. Suosittelen testaamaan jos IPA maistuu, mutta maksimaalinen humalointi ei ole pääasia.

Hinta-laatu-suhde: Hyvä. Tätä voisin hyvinkin todennäköisesti ostaa uudelleenkin.