Perjantana ennen junaan hyppäämistä ehdin käväistä myöhäisellä lounaalla Telakalla. Palanpainikkeeksi pieni annos Telakka IPA:a. Kovin tarkkoja arvioita ei mistään reissulla nautitusta oluesta tullut tehtyä, mutta tämä ensimmäinen oli mielestäni aika tyylipuhdas - joskin ehkä aavistuksen tylsä - perus-IPA kohtuullisen runsailla katkeroilla. En heti huomannut katsoa lätkästä, minkä panimon valmistamana olut oli ja epäilin aluksi Pyynikkiä, mutta Mallaskoskihan tämän takana oikeasti oli.
VR:n ravintolavaunu ei suurempia olutyllätyksiä tarjonnut. Julisteessa mainostetut Mallaskosken oluetkin olivat loppu, joten ainoa järjellinen vaihtoehto hana-lagerin lisäksi oli Kukko Ale. Tyylilajina kai amber ale. VR:n versio taisi sentään olla 5,0% vahvuista, joka ainakin arvosteluiden perusteella voittaa aika selvästi oluen ensimmäisen 4,3% maitokauppaversion. Karamellia ja ruohoa sekä Laitilan talonmakua - eli metallia - oluesta muistaakseni löytyi. Paremman puutteessa menetteli.
Oulussa suuntasimme jo viime kerralla loistavaksi olutbaariksi todettuun Roostersin syömään. Ruokajuomaksi olin suunnitellut nettisivujen perusteella ottavani jotain sellaista mielenkiintoista olutta, jota baarin valikoimassa ei enää siinä vaiheessa ollutkaan. Tiedustelin baarimikolta mehuista IPA:a ja ennen kuin ehdin kommentoida mitään, olin saanut käteeni pienen maistelulasillisen Cool Headin Over The Galaxies NEIPA:a. Hyvää palvelua ja kiva olut, mutta olin sitä jo aiemmin maistanut ja halusin kokeilla jotain uutta ja paikallista. Toinen suositus oli Rooster Vice Pale Ale. Muistelin sitäkin jo elokuussa juoneeni, mutta hankalan asiakkaan maineen pelossa päädyin sitä silti ottamaan. Itse asiassa aiemmin juomani olut oli kuitenkin Sonnisaaren Boston Vice IPA. Mutta miksi ihmeessä nimetä nämä nyt näin hämäävästi? Etenkin kun Vice Pale Ale on kai oikeasti American Pale Ale. Valmistajana, kukapas muukaan kuin, toinen suuri oululainen: Maistila. Muistiinpanojakaan ei tullut tehtyä, kun luulin tuttua olutta juovani, mutta tyylipuhdas ja nauttimani hampurilaisen makumaailmaan yhteensopiva olut.
Jälkiruuaksi en malttanut olla tilaamatta pientä annoasta Plevnan Siperia Imperial Stout Suomi 100 v juhlapainosta. Sinällään ironista, että kyseisestä olutta en onnistunut aiemmin Tampereelta panimon omasta ravintolasta saamaan. Paahteisuutta edelleenkin, nyt kai myös savua. Ilmeisesti myös tammea. Ei tämä minun suuhuni nyt ehkä aivan maailman paras olut ole, mutta maistuva kuitenkin.
Seuraavaksi sitten kaverin luokse pullo-oluita maistelemaan. Paikallisista uudemmista panimoista testissä oli ensin Ylikylän Antero. Panimo sijaitsee pääministerimme koti-hoodeilla Kempeleessä. Tyylilajina ilmeisesti Kellerbier, joka onkin Suomessa varsin harvinainen olutlaji. Enpä nyt äkkiseltään muista muiden, kuin Nokian panimon sitä valmistavan. BJCP kertoo tyylistä seuraavaa: "Most Pale Kellerbiers are young, unfiltered, unpasteurized versions of Munich Helles beer, although Pils or a different, custom golden lager beer designed specifically for serving young could also be used. The best examples are served only on tap at many of the Munich area brewer ies. Bottled versions are not likely to have the freshness, hop character and young beer notes exhibited by the draft versions." Anteron tuoksussa onkin reilu aavistus pullahiivaa. Sameakin se on. Maku maltainen ja makeahko. Vähän vielä kehittämistä tuntuu kaipaavan tämä tuote ennen maailmavalloitusta, vaikka en nyt tyylilajin paras asiantuntija olekaan.
Seuraavana sitten Finnjävel Hopping Brewstersilta. Kyseessä on ns. gruit eli humalan sijaan maustamiseen on käytetty erityistä mausteseosta. Tapa juontaa juurensa johonkin historian hämäriin, kun humalaa ei kaikkialla ollut saatavilla ja panimoilla oli omia salaisia sekoituksiaan sen tilalta. Finnjävelin salaisuus on muistaakseni puolukka ja lakritsijuuri. Mielenkiintoinen kokeilu ja parempaa kuin pelkäsin, mutta tuskin tulee kuitenkaan toiste juotua.
Illan suurin yllättäjä oli Svaneke Bryghusin valmistama Suomi 100- teemainen Säkkijärven Polkka. Nimi juontaa juurensa suomalaisten repeatilla soittamaan kappaleeseen, jonka tarkoituksena oli estää neuvostoliittolaisten radiomiinojen räjäytys Viipurissa jatkosodan alkupuolella. Huumorimielessä tämä olut tulikin etiketin perusteella sessioon valittua. Tyylilajina kai lähinnä porter. Vehnää ja lakritsia vissiin mukana. Tuossa vaiheessa iltaa olut kuitenkin muodosti täydellisen tasapainon maltaan, paahteisuuden ja alkoholin välille. Harmi, ettei sitä enää ilmeisesti ole Alkosta saatavilla.
Tummien oluiden parissa jatkettiin. Brewfistin Spaghetti Western Imperial Stout piti olla käsittääkseni grappa-tynnereissä kypsytettyä erää, mutta paahteisuuden ja humalan taustalta ei makuaistini enää tynnyriä onnistunut löytämään.
Hailuotolainen Laakeri yllätti vielä loppuillasta positiivisesti. Panimo kertoo kyseessä olevan miedon ja maukkaan kullankeltaisen helles-tyylisen lagerin. Humalina Saphir ja Smaragd, joiden panimo kertoo olevan uuden sukupolven aromihumalia. Alkoholia 4,3%. Arvostetelukykyni ei ehkä enää ollut parhaassa terässä (vaikka em. olutpullot tulikin jaettua useamman henkilön kanssa), mutta varsin kiva, joskin mieto kotimainen pienpanimo-lager oli kyseessä. Täytyypä yrittää löytää uudemmankin kerran maisteluun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti