tiistai 14. marraskuuta 2017

Westbrook - White Thai: vaaleaa belgiolutta aasilaisittain

Kahdeksan ja puoli tuntia töissä. Ruuhkassa kotiin. Läheiseen K-kauppaan oli saapunut paketti, jossa odotti uusi keittiön lamppu. Ankaraa ruuvailua reilun tunnin ajan. Eihän se siihen lopulta oikein sopinut. Palautuskaavakkeen täyttö edessä. Tässä vaiheessa hermoni tarvitsivat jo asennusoluen, vaikkakin lopputulos ei täysin toivottu ollutkaan.

Olutvarastoni uhkaa hälyttävästi tyhjentyä, mutta onneksi jääkaapista sentään löytyi tämä jo kesällä tilaamani South Carolinassa sijaitsevan Westbrook Brewingin White Thai. Tölkki suosittaa nauttimaan oluen viinilasista, joten sellaisesta sitten.

Kyseessä on belgialaista vehnäoluttyyliä - witbieriä - edustava juoma. Yleensä witbier maustetaan korianterilla ja appelsiininkuorella, mutta Westbrook on suunnannut Kaukoitään ja heittänyt perinteisten maisteiden sijaan keitokseen sitruunaruohoa, inkivääriä ja Nuosevan Auringon Nipponiassa kehitettyä Sorachi Ace-humalaa. Alkomaholia on viisi prosenttiyksikköä.

Tuoksussa on witbierille tyypillisiä belgihiivan käymisaromeita, sitrusta ja mausteita. Maku on raikas ja eroaa jonkin verran tyypillisestä witbieristä: alussa aavistus sitruunaruohoa, sitten hipaisu inkivääriä ja lopussa kevyen kevyet katkerot, sekä tyypillisempää witbierin kuivaa valkopippuria. Yllättävän hento makumaailma kuitenkin kaiken kaikkiaan. Selityskin löytynee tölkin pohjasta: 09/07/16. Vaikka jenkit yleensä ilmoittavatkin kuukaudet ennen päiviä, niin turhan ikääntynyttä tavaraa tämä silti on. Ihan ok silti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti