Witbieriä tuulimyllyn varjossa, pikapysähdys Amsterdamissa 2016

Mistä Amsterdam on kuuluisa? Ei välttämättä pienpanimoistaan. Niitäkin kaupungista kuitenkin löytyy. Tällä kertaa reissun päätarkoitus oli käydä katsomassa Neil Youngin keikka Ziggo Domessa, mutta mahtui reissuun muutama olutkin.

Majoitus tuli tällä kertaa otettua aavistuksen kauempaa pahimpien turistialueiden ulkopuolelta hieman lähempää keikkapaikkaa. Aamuinen kävely läpi Warmoesstraatin "paheiden pesän" sai päätöksen tuntumaan ihan hyvältä. Sen verran hapokasta meininki oli jo siinä vaiheessa päivää.

Lounas tuli nautittua ensimmäisessä vastaantulleessa falafel-pikaruokaketjuravintola Maozissa. Ravintola oli onnistuttu sisustamaan niin, että tila tuntui ahtaalta jo muutaman asiakkaan vuoksi. Toisaalta hollantilaiset tuntuivat rakastavan tungosta ahtautuessaan iltaisin tanssimaan baarien kapeinpiin kohtiin, jättäen suomalaisesta näkökulmasta täysin käsittämättömästi baarien takaosien pöydät täysin tyhjiksi. Maoz oli hämävästi valmistanut chilikastikeen näyttämään joltain miedolta lisukkeelta, joten sitä tuli epähuomiossa laitettua ruokaan aivan liikaa. Sää vaikutti kuitenkin suosivan, joten päätimme kävellä reilun kolmen kilometrin matkan hotellille poiketen samalla levykaupassa.

Lähes satasen köyhempänä, mutta muutamaa levyä rikkaampana, saimme todistaa Hollannin sään arvaamattomuuden. Pilviä alkoi kerääntyä ja sadekuuro iski päälle juuri, kun näköpiirissä ei ollut yhtään ainutta kahvilaa, johon paeta suojaan. Muutaman korttelin tarpomisen jälkeen sellainen kuitekin löytyi kanaalin varrelta. Paikka oli juuri sitä, mitä sillä hetkellä tarvitsimmekin: Pieni eteisaula, jossa naulakko ulkovaatteille ja sateenvarjoille. Sisustuksessa tummaa puuta, baaritiskin takana korkea hylly täynnä laseja, raskaat samettiverhot korkeissa pieniruutuisissa ikkunoissa, pöydissä ihmisiä nautiskelemassa herkullisen näköistä lounasta, baaritiskin edessä viihtyisän oloiset jakkarat, pari vapaata paikkaa, asiallisen näköinen olutvalikoima ja ystävällinen tarjoilija tiedustelemassa, miksi ihmeessä olimme lähteneet Amsterdamiin ilman sateenvarjoja. Reissun ensimmäiseksi olueksi valitsin yhden suosikeistani: La Chouffen. Naapurimaan tuote tosin. Siitä kirjoitan joskus vielä oman juttunsa.

Hotellin lähistöllä olisi ollut ihmeteltäväksi myös Heineken Experience, mutta se jäi tälläkin kertaa välistä. Sen sijaan hyppäsimme ratikkaan kohteena Brouwerij ‘t IJ, jossa olin muistaakseni käynyt viimeksi vuonna 2008. Panimo toimii vanhan kylpylän tiloissa ja vieressä oleva tuulimylly toimii oivana maamerkkinä. Toiminta on alkanut vuonna 1985. Itselleni panimon oluista tutuinpia ovat dubbel Natte, trippel Zatte, witbier Ijwit, I.P.A sekä barley wine Struis. Eniten sydäntäni ovat ilahduttaneet kaksi viimeksi mainittua.

Koska kyseessä oli kuitenkin vasta iltapäivä, tuntui ajatus lähes kymmenprosenttisesta barley winesta vähän tuhdilta. Baari mainosti myös maistelusettejä, mutta kun yritimme niitä kysellä, kerrottiin niiden olevan loppu. En tiedä tarkoittiko se, että lasit ovat pesussa vai eikö meille vaan sellaista haluttu myydä, sillä hetken päästä naapuripöytään sellainen kuitenkin hoitui.

Päätin aloittaa aurinkoon sopivalla juomalla ja tilasin witbieriä. Kyseisestä tyylistä Ratebeer kertoo seuraavaa: "Witbier, also known as Belgian White, is a style of Belgian-style wheat beers that are generally pale and opaque with a crisp wheat character and citric refreshment of orange peel and coriander. Ingredients sometimes include oats for smoothness, and other spices such as grains of paradise. Serve with light cheeses or mussels." BJCP osaa kertoa tyylin olevan 400 vuotta vanha, mutta se hävisi hetkeksi kokonaan 50-luvulla, kunnes belgialainen Hoegaarden herätti tyylin uudelleen henkiin noin kymmenen vuotta myöhemmin maitomies  Pierre Celisin toimesta. Miekkonen oli asustellut viimeisen, vuonna 1957 suljetun, witbieriä valmistaneen Tomsin panimon vieressä ja ajoittain avustellut oluen teossa, eli jonkinlainen lenkki perinteen välillä kuitenkin säilyi. Kunnon DIY-hengessä panimo toimi alkuun Pierren talon heinävintillä, mutta 80-luvulla witbier löi uudelleen läpi ja kyseisen panimon witbier oli minulle - ja todennäköisesti monelle muullekin 2000-luvun taitteessa eri oluttyylejä kokeilleelle - ensikosketus kyseiseen olutlaatuun. Mieleen on jäänyt pienen ämpärin kokoinen jäähdytetty tuoppi, josta olut tarjoiltiin sekä mukana tullut sitruunaviipale. Hoegaardenin witbier on mielestäni edelleenkin ihan kelvollinen kyseisen tyylin edustaja.

Ijwit sen sijaan sisältää alkoholia 6,5 % ja on siten hieman vahvempi, kuin täysin klassinen noin 5% alkoholia sisältävä witbier. Tyylilajin tyypilliset elementit eli hiivainen sameus yhdistettynä venhämaltaan pieneen makeuteen, sekä mausteina käytetyt korianteri ja sitrushedelmä kuitenkin löytyvät.

Parin oluen jälkeen oli aika lähteä etsimään ruokaa. Amsterdam pursuaakin erilaisia, toinen toistaan houkuttelevimpia ravintoloita. Jo aiemmilla vierailuillani olen kuitenkin kiinnostunut erityisesti surinamilaisesta keittiöstä. Maa on Hollannin entinen siirtomaa, joka selittää ravintoloiden suurehkon määrän. Missään muualla en olekaan surinamilaisiin pöperöihin törmännyt. Vaikutti kuitenkin siltä, että ydinkeskustan alue oli näistä ravintoloista tyhjentynyt, mutta tilalle löytyi muuta aasialaista. Mutta hetkinen, missäs päin Aasiaa Suriname nyt taas sijaitsikaan? Keittiön makujen ja raaka-aineiden perusteella olin sijoittanut sen jonnekin Malesian lähelle, mutta tarkemmin ajateltuna en kyllä keskinyt yhtään missä se olisi.

Vilkaisu karttaan kertoi Surinamen sijaitsevan itse asiassa Etelä-Amerikassa, euro-seteleiden takapuolen kartan alalaidastakin tutun (kai olette huomanneet nämä Ranskan siirt... siis merentakaiset alueet) Ranskan Guayanan sekä Guyanan välissä Brasilian pohjoispuolella. Vaikutelmani aasialaisuudesta saattaa selittyä sillä, että väestöstä 37% on intilaista alkuperää, jaavalaisia 15%, kreoleita 31% ja loput ovat afriikkalaisten orjien jälkeläisiä, intiaaneja, kiinalaisia ja euroopplaista alkuperää olevia. Wikipedia kertoo keittiöstä seuraavaa: "Surinamelainen ruoka on karibialaistyylistä, ja siinä yhdistyvät afrikkalaiset ja intialaiset vaikutteet. Myös Jaavalta tulleiden indonesialaisten siirtotyöläisten ruokaperinteiden vaikutus näkyy surinamelaisessa keittiössä."

Surinamilainen annos oli tuhti ja maistuva

Edustava surinamilainen ravintola löytyi lopulta hotellin vierestä. Annosten nimet olivat muistaakseni vain hollanniksi, joten hieman summassa tuli ruokaa tilattua. Hintatasokin vaikutti olevan kohdallaan: annokset olivat noin viisitoista euroa. Haaveet surinamilaisesta oluesta jäivät toteutumatta, koska ravintola ei myynyt lainkaan alkoholia. Ruokajuomaksi tuli valittua hieman tylsästi Coca Cola. Annosten saavuttua hintataso vaikutti vieläkin edullisemmalta. Selvästi kyseessä oli koko perheelle suunnattu annos. Parhaani yritin, mutta aika paljon jäi syömässä. Makumaailma todellakin oli yhdistelmä eri keittiöitä. Possuvartaiden marinadin alkulähteen sijoittaisin Karibialle, riisiwokin edustaessa Aasiaa. Kaverini currypitoinen annos perunoineen haki inspiraationsa todennäköisesti Intiasta. Maininnan ansaitsi myös yksittäinen kananmuna, joka ei kastikkeen seasta erottunut perunoista ennen hämmentävää ensipuraisua.

BeerTemple

Ennen keikkaa tuli vielä vierailtua toisessakin varsinaisessa olutravintolassa: BeerTemplessä osoitteessa Nieuwezijds Voorburgwal 250. Baari keskittyy pääosin amerikkalaisiin craft-oluisiin. Hanoja oli riittävästi. Iltapäivällä tilaakin riitti hyvin. Internetistä löysin nyt myös tiedon, että kyseessä on yksi harvoja paikkoja, joista saa hanasta Rodenbach Foederbieriä. Täytyy muistaa jatkossa, jos tuolla tulee vielä joskus käytyä.

Hotellia kohti talsiessa, satunnaisten coffee shopien tuoksun  ajoittain kantautuessa sieraimiin, tuli myös mietittyä mahtaako hippisukupolven aikuistumisella ja jenkkien IPA-craf-olutskenen 70-luvulla alkaneella läpimurrolla olla jokin yhteys. Syynä tuoksujen jonkinlaiseen samankaltaisuuteen lienee se, että humalaköynös ja coffee shopeissa käryävä kasvi ovat sukulaisia. Voisikohan olla niin, että entiset hipit arvostivat oluessaan aromia, joka toi mieleen vanhat hyvät ajat Haight-Ashburyssa. Saattaa ehkä olla hieman kaukaa haettua.

Bazar

Koska olen kirjoittanut jo iltapäiväoluesta sekä päivällisestä, niin kirjoitetaan lopuksi vielä aamiaisesta. Amsterdamista nimittäin tuntui löytyvän kaikenlaista jännää erityisesti ruokapuolen suhteen. Aamiasta söimme entisessä kirkossa toimivassa Pohjois-Afrikasta sekä Lähi-Idästä inspiraatiota hakeneessa Bazarissa. Koko päivän saatavilla oleva Extra Bazar-setti tarjosi hyvät eväät päivään vahvan kahvin, tuoreen appelsiinimehun, tuhannen reiän pannukakun, erilaisten hillojen, marinoidun feta-juuston, hedelmien, leivän, kananmunien, juuston, makkaran ja jonkinlaisen hapankermalevittiin muodossa.

Niin ja tulihan se Neil Youngin keikkakin nähtyä. Kyseessä oli jälleen kerran ikimuistoinen setti, johon kuului monia harvemmin kuultuja helmiä, joita en ollut osannnut edes toivoa keikalla koskaan kuulevani. Sunnuntaina pääsimme vielä nautiskelemaan edellisenä aamuna loistavaksi todettua aamupalaa Bazarin terassilla ja samalla saimme seurata EM-kisojen puolimaratonia, jonka reitti kulki ravintolan edestä.