Olutklassikon pikkuveli - Westvleteren Blonde

Westvleterenin legendaarinen pullo ei etiketeillä komeile vaan kaikki vaadittu tieto on printattuna korkkiin. Valitettavasti ehdin oluenhimoissani tyhjentää pullon ennen valokuvaamista.

Kirjoitusasultaan jokseenkin hankala belgialainen Westvleterenin trappistipanimo lienee jokaiselle oluthifistelijälle tuttu ainakin maineeltaan. Panimon lippulaiva XII on kerännyt Ratebeerissä täydet 100 pistettä ja olutta onkin tituleerattu maailman parhaaksi. Osaksi se voinee johtua myös hankalasta saatavuudesta: panimon oluita saa virallisesti hankittua ainostaan suoraan luostarin myymälästä kerran viikossa. Syystä tai toisesta oluita kuitenkin näkyy ajoittain myynnissä myös nettikaupoissa usein varsin suolaiseen hintaan. Westvleteren itse ei oluiden jälleenmyyntiä salli, eikä myöskään mainosta oluitaan mitenkään. Tuotantoerät pidetään tarkoituksella niin pieninä, että niistä saatu tuotto riittää juuri luostaritoiminnan ja siihen liittyvän hyväntekeväisyyden pyörittämiseen.

Välillä panimon oluita on tosin ilmeisesti näkynyt jopa suomalaisissa hyvinvarustetuissa ravitsemusliikkeeissä, sillä munkin laskivat vuonna 2011 isomman erän oluita myyntiin rahoittaakseen luostarin korjaustyöt. Tämä erä poikkesi kuulemma totutusta myös ulkoasultaan: pullon kylkeen ilmestyi etiketti XII, kun muutoin panimon pulloissa ei ole lainkaan etikettiä (jossain etiketteihin saattaa ilmeisesti edelleen törmätä, mutta ne ovat jälleenmyyjien iljettäviä tekosia). Olen kertaalleen päässyt XII:ta maistamaan ja olihan se hyvää, mutta toisaalta en rehellisesti osaa sanoa oliko se juurikaan parempaa, kuin esimerkiksi selvästi helpommin saatavilla oleva ja kohtuullisemmin hinnoiteltu Rochefort 10 (joka näyttää nykyään yltävän myös tasan sataan pisteeseen Ratebeerissä).

Nyt maistelussa oleva Blonde ei ole aivan yhtä kuuluisa, kuin Quadruple-tyyliä edustava XII. Olut on periaatteessa tehty munkkien omaan kulutukseen, mutta sitä myydään myös ulkopuolisille. Vahvemmasta isoveljestään oluen erottaa vihreä korkki sekä tietysti myös kellertävä sisältö. Blonde on ollut Westvleterenin valikoimissa vuodesta 1999, jota ennen munkin joivat hieman vahvempaa tummempaa pöytäolutta sekä vaaleampaa noin neliprosenttista olutta. Pääsiäisen kunniaksi päätin suorittaa pääni sisäisen olutmatkan trappistiluostariin ja sitoutua tuopillisen ajaksi noudattamaan vaadittuja hyveitä: vakautta, täsmällisyyttä ja kuuliaisuutta. Vastoin yleistä uskomusta trappistilta ei kuitenkaan vaadita täydellistä hiljaisuutta. Puhua saa kuitenkin vain, kun on oikeasti asiaa. Tämän säännön noudattaminen tuntuu onnistuvan perinteisen suomalaisen kasvatuksen ansiosta varsin helposti, vaikka olutnautinnon loppupuolella arvioni siitä, mikä asia on niin tärkeää, että se suorastaan vaatii puhumista, hieman höllentyykin.

Mistä: Netistä tilasin (https://belgiuminabox.com). Hinta oli muistaakseni noin 9 €.

Lyhyesti: Tyyliltään olut edustaa belgialiasta blonde alea. Alkoholia 5,8 %. Ulkonäkö vaalea ja sameahko. Tuoksu on raikas ja hieman hedelmäinen, kuten tyyliin kuuluukin. Olut on varsin helposti juotava ja mielestäni ehkä aavistuksen happamampi kuin tämän tyylin edustajat yleensä. Ei mikään hapanolut kuitenkaan missään nimessä. Myös katkeroa ja makeutta on mukana. Hiilihappoja on mukana aika niukasti. Kaiken kaikkiaan varsin hyvä vaalea belgiolut, joka tyylilajina on mitä parhain keväisessä/kesäisessä auringonpaisteessa nautittavaksi.

Hinta-laatu-suhde: Varsin korkeaan hintaan suhteutettuna laatu ei ole mitenkään poikkeuksellinen. Lähinnä tässä oluessa minua kiinnosti erikoisuus ja tuskinpa tätä tulen toiste ostamaan, vaikka sinällään mainio olut onkin. 5 euroa hinnasta pois niin harkitsen uudestaan.