torstai 13. huhtikuuta 2017

Tarvitaanko todella taas uutta olutblogia?

Maku Brewingin Saison viimeisellä matkallaan kohti kurkkuani viime kesänä Helsinki-Vantaan lentokentällä kuvattuna. 

Pidän oluista ja kirjoittamisesta. Niin pitää moni muukin. Suomessa on jo melko monta olutaiheista blogia. Tarvitaanko vielä yhtä lisää? Olin pyöritellyt asiaa mielessäni, kunnes äsken saunan jälkeen oluttta (kuinka muuten) siemaillessani ajatus kirkastui. En ole kai supermaistaja ja makumaailmoista en koe löytäväni kuin ne kaikkein ilmeisimmät elementit. Pidän silti oluiden maistelusta, mutta myös tarinoista niiden takana. Ja niitä osaan mielestäni kertoa.

Tämän blogin tarkoitus ei siten ole analysoida oluita (sekä ajoittain myös muita juomia) ainoastaan tyylin, värin, hajun ja maun perusteella, vaan kuvata maistelutapahtumaa ja siihen päätymistä laajemmin. Olen päässyt nauttimaan oluista lukuisissa eri paikoissa ja lisäksi netin syövereistä löytyy tilattavaksi (ainakin toistaiseksi) toinen toistaan mielenkiintoisempia oluita, joita nauttimalla voi päästä hienoisin fiiliksiin. Ja siitä tässä kai lopulta onkin kyse. Aion silti arvioida maistelemiani juomia hieman yhden esikuvani Viinihullun päiväkirjan hengessä, kertoen lyhyesti nauttimastani juomasta ja antaa arvion hinta-laatu-suhteesta silloin kuin sellainen on mahdollista. Kippis! Skål! Cheers!  Noroc! Na zdraví! Į sveikatą! Salud!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti