Alkuperäinen vs. haastaja: Goset vertailussa

Oluttietäjien ylin auktoriteetti BJCP luokittelee gosen alakategoriaan historialliset oluet. Tähän luokkaan ovat päätyneet tyylit, jotka ovat joko kokonaan tai ainakin lähes kokonaan kadonneet. Nykyisin pienpanimobuumin myötä tyyli on kaikkea muuta kuin kuollut, mutta ilahduttavaa kyllä myös jokunen täysin alkuperäinen tyylin edustaja on säilynyt. Valmistus on ilmeisesti tosin myös näiden panimoiden osalta olla katkolla 60-luvun puolivälin jälkeen.

Yksi alkuperäisistä on Brauerei Reichenbrandin valmistama Original Ritterguts Gose, jota ilahduttavasti löytää ajoittain myös suomalaisista marketeista. Kyseessä on ilmeisesti vanhin edelleen valmistuksessa oleva gose. Panimo kertoo valmistaneensa olutta vuodesta 1824. Alunperin tyyli on kehitetty jo keskiajalla Goslar-nimisessä kaupungissa Gose-joen varrella. Mitä ihmettä, etkö muista kuulleesi kyseisestä joesta? No, en minäkään. Kyseessä on nimittäin vain vähän yli 7 km pituinen Ala-Saksissa virtaaava pikkuliru (tai ainakin melko lyhyt, en minä sitä oikeasti ole nähnyt). Lähin suurempi kaupunki alueella taitaa olla Leipzig, johon gose tyylinä yleensä yhdistetäänkin. Alkoholia Rittergutista löytyy juuri markettiin sallitut 4,7%.

Saksalainen oluen puhtauslaki ei gosen valmistajia sido. Maltaiden lisäksi valmistuksessa käytetäänkin suolaa ja korianteria sekä maitohappobakteeria. Yleisesti ottaen gose ei ole yhtä hapanta, kuin Berliner Weisse tai Geuze. BJCP kertoo tuoksussa olevan tyypillisesti hedelmää sekä korianteria, jossa voi olla myös sitrusmaisuutta mukana. Lisäksi mukana voi olla pientä hiivaisuutta sekä suolan antamaan merellistä tuulahdusta. Mausta löytyy sitten happamuutta, joka voi muistaa jääteehen puristettua sitruunaa. Jonkin verran myös mallasta sekä hedelmäisyyttä. Mietoa tai keskivahvaa suolaisuutta on myös syytä löytyä, mutta se ei saa olla hallitsevana tekijänä maussa. Humalan maut eivät lainkaan tähän tyyliin kuulu. Alkoholia on tyypillisesti 4,2-4,8%.

Haastajana tarjolla on ruotsalainen Brekeriet Sour & Salt. Tämä olut tuli poimittua mukaan Helsingin reissulla olutkauppa Pienestä. Kyseessä on 4,6% alkoholia sisältävä olut, jonka valmistuksessa on goselle asiaankuuluvasti käytetty korianteria, suolaa ja lactobacillus-bakteeria.

Sitten oluet lasiin ja vertailemaan. Rittergut on ulkonäöltään hieman tummepaa ja kirkkaampaa. Sen tuoksu tuo mieleen siman eli sitruunaa ainakin löytyy. Aavistus ehkä myös hiivaisuutta. Merituuli ei nenääni nyt satu puhaltamaan. Sour & Salt on hiivaisempi, mutta pieni häivähdys sitrushedelmää siitäkin löytyy. Merta en kyllä taaskaan erota. Tuoksu on Rittergutia happamampi.

Maultaan Rittergut on alkuun suolainen ja hieman hapan. Loppua kohti mukaan tulee enemmän hedelmäisiä sävyjä, jotka muistuttavat ehkä eniten omenaa. Ikään kuin joisin hieman hapanta omenavissyä sitruunaviipaleella. Suor & Salt on näistä ehkä aavistuksen happamampi. Suolaisuus on ehkä myös aavistuksen ilmeisempää, muttei mitenkään liian hyökkäävää. Myös jälkimaussa happamuus korostuu Rittergutia selvemmin. Sitruunaa olen myös löytäväni jonkin verran.

Molemmat oluet vaikuttavat siis täyttävän BJCP:n määritelmän gosesta (ainakin sen perusteella, mitä minun makuaistilla on mahdollista erottaa). Sour & Salt on ehkä hieman voimakkaamman makuinen ja niin ollen pidän siitä aavistuksen enemmän, vaikka ei Rittergutkaan missään nimessä huono ole. Ja toisaalta Rittergutin tuoksu on minusta taas selvästi houkuttelevampi. Hapanoluet eivät ehkä ole suurin ihastuksen kohteeni, mutta niillekin on silti paikkansa. Nämä kaksi olutta tarjosivat tällä kertaa varsin mielenkiintoisen makuelämyksen.